3

Ystävien aapinen on tehty yhdessä alkuopettajien kanssa

29.01.2020 / Noora Susi

Aapinen on aivan erityinen oppikirja, ja sen takia palauteryhmien toiveet ovat olleet keskeisessä asemassa.

Mikä oli sinun aapisesi? Vastausta tähän kysymykseen ei useinkaan tarvitse odottaa kovin kauan, sillä oman aapisen muistaa vielä vuosikymmenien päästä. Uuden aapisen ilmestyminen onkin aina erityisen kutkuttava juttu. Aapinen, jonka lapsi saa ekaluokan alkaessa, on paljon muutakin kuin ensimmäinen oma oppikirja – se on symboli koko matkalle, jonka lapsi aloittaa kohti luku- ja kirjoitustaitoa ja koululaiseksi kasvamista.

Aapisen erottaa muista alakoulun oppimateriaaleista poikkeuksellisen laaja taustatarina. Tarinalla onkin aapisessa keskeinen merkitys: samaistuttavine hahmoineen ja koukuttavine juonenkäänteineen se houkuttelee lapsia lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan. Niinpä ei olekaan aivan sama, minkälaiseen miljööseen aapisen tarina sijoittuu ja minkälaiset hahmot tarinoissa seikkailevat.

Kun aapisen laajaa tarinamaailmaa ja sen pohjalle rakentuvaa pedagogiikkaa ryhdytään rakentamaan, on tiedettävä, mitä halutaan. Niinpä Ystävien aapisen tuotekehitysvaiheessa oli selvää, että haluamme luoda aapisen suuntaviivat yhdessä alkuopettajien kanssa. He tuntevat erilaisten lukemaan oppivien lasten tarpeet ja koulun arjen – he siis varmasti tietävät, minkälainen uuden aapisen tulisi olla.

Ystävien aapisen keskeiset ratkaisut ovatkin syntyneet opettajien toiveiden pohjalta. Yksi opettajien selkeimmistä toiveista oli, että aapisessa ei olisi liikaa päähahmoja. Opettajat toivoivat myös, että hahmot olisivat eläimiä, sillä ne kiinnostavat kaikenlaisia oppilaita. Lisäksi eläimet tarinan päähahmoina tarjoavat mahdollisuuksia hauskoille juonenkäänteille. Niinpä Ystävien aapisen kolmeksi päähahmoksi syntyivät Aamos-hirvi, Ulla-ilves ja Papu-hiiri. Näissä hahmoissa opettajia innosti myös se, että ne ovat kaikki suomalaisen metsän eläimiä.

Opettajien toivelistalla olikin monia nyt Ystävien aapisen tarinassa toteutettuja asioita. Sen lisäksi, että tarina sijoittuu oppilaiden mielikuvitusta ruokkivaan satumaailmaan, sen dialogissa ja juonenkäänteissä korostuvat vahvasti tunne- ja vuorovaikutustaidot. Opettajien toiveiden pohjalta kirjailija Anneli Kanto rakensi tarinan, jossa Aamos, Ulla ja Papu kokevat iloa, onnistumisia, harmeja ja riitoja. He kaikki harjoittelevat siis pienten koululaisten tavoin ystävyyden taitoja.

Ystävien aapisen tuotekehitykseen on osallistunut muutaman vuoden aikana yli sata opettajaa. Tuotekehitystapaamisilla ja tuotteista pyydetyillä lausunnoilla olemme halunneet varmistaa, että ratkaisumme tukevat tärkeintä tavoitetta eli auttavat ekaluokkalaisia kohti luku- ja kirjoitustaitoa. Lämmin kiitos siis kaikille, jotka ovat kertoneet meille ajatuksiaan ja toiveitaan Ystävien aapisen matkan varrella. Palautteenne on ollut meille mittaamattoman arvokasta!

Entä se minun aapiseni? Oma aapiseni oli vihreäkantinen Aapiskukko, jonka hahmot Simo-siili ja Heikki-jänis ovat painuneet lähtemättömästi mieleeni. Ennen kaikkea muistan, kun ensimmäisenä koulupäivänä sain aapisen ja vein sen kotiin päällystettäväksi. Mahan pohjassa kutitti ihanasti ja ajattelin: ”Tästä se koulu nyt alkaa!”


Noora Susi

Työskentelen Sanoma Prolla äidinkielen ja kirjallisuuden kustannuspäällikkönä. Blogikirjoituksissani käsittelen äidinkielen ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita sekä pohdin oppimateriaalin roolia luku- ja kirjoitustaidon tukemisessa.

JUTUN KIRJOITTI

Noora Susi

Työskentelen Sanoma Prolla äidinkielen ja kirjallisuuden kustannuspäällikkönä. Blogikirjoituksissani käsittelen äidinkielen ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita sekä pohdin oppimateriaalin roolia luku- ja kirjoitustaidon tukemisessa.
Kaikki blogikirjoitukset