3

Inspiraatiota opetukseen

Ystävien aapisen musiikki on silta lukemisen maailmaan

Laulamisella ja musiikilla on aina ollut keskeinen rooli koulumaailmassa ja oppimisen tukena. Aapisten laulut ovat erityisiä, sillä moni muistaa oman aapisensa laulut vielä aikuisenakin. Ystävien aapiseen on tuotettu ammattimuusikoiden kanssa runsas määrä uudenlaista lastenmusiikkia. Lukemaan opettamisen ja innostamisen lisäksi laulujen avulla harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja.

Ystävien aapisen laulujen sanat ovat syntyneet tekijäryhmän jäsenten Johanna Asplundin ja Arttu Hartikaisen kynistä ja melodiat ovat Jyri Sariolan säveltämiä. Aapisen 16 laulua rytmittyvät osin opeteltavien äänteiden ja kirjaimien, osin kirjan tapahtumien ympärille. Laulujen sanoitusten avulla harjoitellaan uusia äänteitä, tutustutaan Ystävien aapisen miljööseen ja henkilöhahmoihin sekä harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Lauluihin on tehty musiikkileikit, joiden avulla kehitetään lapsen motorisia taitoja.

Aapisen laulujen avulla harjoitellaan koululaistaitoja

Musiikki ja laulaminen ovat paitsi itseilmaisun keino, myös mahdollisuus harjoitella tärkeää kuuntelutaitoa. Tarkat sanarytmit ja oikeat hengityspaikat auttavat lasta omaksumaan uutta ja harjoittelemaan keskittymistä. Aapisen lauluissa on runsaasti eri tyylejä perinteisestä lastenmusiikista tangoon ja räp-musiikkiin.

– Musiikkilajeista esimerkiksi räväkämpi räppi harjoittaa kuuntelutaitoja. Räppääminen ei onnistu, jos ei kuuntele, mitä muut sanovat, Hartikainen kertoo.

Laulut auttavat oppilaita ja opettajia eläytymään aapisen maailmaan. Osaan lauluista on lisätty esimerkiksi linnunlaulua ja puronsolinaa, jotka tuovat luokkahuoneeseen Pajupoukaman tunnelmaa.

Aapisen lauluihin on helppo osallistua

Laulujen säveltämisestä vastanneen Jyri Sariolan mukaan tärkeintä sävellys- ja sovitustyössä oli, että kaikki lapset saataisiin musiikin avulla innostumaan lukemisesta. Vaihtelevin musiikkityylein lapsia houkutellaan kokeilemaan uutta.

– Kaikki aapisen laulut ovat helposti omaksuttavia ja sopivat myös lapsille, jotka eivät ole tottuneet laulamaan. Laulut innostavat myös opettajia: kappaleissa ei ole vaikeita sointuja, jotta myös luokanopettajan on helppo säestää niitä pianolla tai kitaralla, sanoo Sariola.

Aapisen lauluissa sanoilla on tärkeä merkitys. Laulut toimivat siltana aapisen maailmaan myös lapsille, jotka eivät osaa vielä lukea. Yhteislauluun pääsee helposti mukaan, vaikka kirjaimet eivät sanoiksi vielä järjestäytyisikään. Sanarytmien ja riimien avulla aloitteleva lukija pysyy laulavan joukon tärkeänä jäsenenä.

Kuuntele tästä muutama Ystävien aapisen laulu:

 


Lisää Ystävien aapisen ja lukukirjan lauluja löydät kootusti täältä »

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Lukemaan opettelua ja jännittäviä juonenkäänteitä! Palkittu lastenkirjailija kertoo, miten Ystävien aapisen tarina syntyi

Tulevaisuuden taidot

Ystävien aapinen luo vahvan pohjan tunne- ja vuorovaikutustaidoille

Ajankohtaista

Ystävien aapisen rakastetut laulut saivat oman konsertin – katso tallenne