3

Opevinkit

Ystävien lukukirjan kuvitetut videot syventävät tunne- ja vuorovaikutustaitoja

Vuokko Hovatan lukemat Ystävien lukukirjan kuvitetut tarinavideot ihastuttavat ikään katsomatta. Katsokaa oppilaiden kanssa kolme tarinaa ja pohtikaa videoiden kysymyksiä.

Ystävien aapisesta ja lukukirjasta tutut Aamos, Ulla ja Papu ovat kokeneet yhdessä monta seikkailua ja ikimuistoista hetkeä – samoin kuin alkuopetuksen oppilaatkin ensimmäisten kouluvuosien aikana. Teimme kolmesta Ystävien lukukirjan kertomuksesta kuvitetut videot, joilla tarinan lukee taitava Vuokko Hovatta.

Etsivätoimisto Papulla -videolla Ulla ja Papu selvittävät Aamoksen salaperäisiä retkiä ja kadonneiden tavaroiden mysteeriä. Tutkimukset eivät kuitenkaan etene suunnitelmien mukaan, sillä Ullalle sattuu haaveri ja etsinnät on keskeytettävä. Tylsyyskilpailussa ystävykset pohtivat, mitkä asiat ovat tylsiä vai onko sellaisia olemassakaan. Viipyilevän illan ratoksi he rallattelevat runoja tylsistä hetkistä. Lapsuusmuistoja-tarinassa kertaillaan tapahtumia kuluneen vuoden ajalta ja kerrotaan hetkistä, jolloin kaverukset ovat olleet erityisen rohkeita ja oppineet jotain tärkeää.

Tunnelmalliset videot syventävät tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimista. Kertomusten edetessä videolla esitetään tarinasta kysymyksiä, joihin voitte miettiä vastauksia yhdessä oppilaiden kanssa. Tarinoiden käsittelyssä voitte hyödyntää myös näitä opettajan oppaan käsittelyvinkkejä.

Voit ottaa opetuskäyttöön soveltuvat videot mukaan tunnille, vaikka et opettaisikaan vielä Ystävien lukukirjan avulla. Videot löytyvät myös Kampus-palvelusta Ystävien lukukirjan Digiopetusmateriaalin kevät-osuudesta.

Etsivätoimisto Papulla

Tylsyyskilpailu

Lapsuusmuistoja

 

Ystävien lukukirjan monipuoliset ja innostavat tekstit kehittävät ja vahvistavat lukutaitoa sekä luetun ymmärtämistä ja ohjaavat erilaisten tekstien tuottamiseen. Lukukirjan ytimessä ovat tunne- ja vuorovaikutustaidot, toiminnallisuus, monilukutaito sekä kirjallisuuskasvatus.

Lukukirjan kirjallisuuskasvatus sisältää huolellisesti valittuja tekstikatkelmia, kirjavinkkauksia, luettavaa eri taitotasoille sekä vinkkejä eriyttämiseen. Kirjallisuuskasvatuksessa hyödynnetään muun muassa lapsen luontaista uteliaisuutta, ääneen lukemista ja keskustelukortteja.

Avainsanat: Ystävien lukukirja
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Ystävien aapisen musiikki on silta lukemisen maailmaan

Askarteluvinkit

Ystävien aapisen sormi- ja käsinuket

Inspiraatiota opetukseen

Ystävien aapisesta ja lukukirjasta löytyy runsaasti tukea yksilölliseen opetukseen