3

Virtuaalimatkoja kouluille – Näin tapaamme opettajia pandemian aikana

07.01.2022 / Santtu Toivonen

Korona-aikana kaikki asiakastutkimukset on pitänyt toteuttaa videoneuvottelutyökalujen avulla. Vaikka etävuorovaikutuksessa menettää aina jotain, tuo se mukanaan myös tiettyjä hyötyjä.

Joulun 2021 aatonaattona kuulin huonot uutiset: Educa 2022 on peruttu! Olimme tällä kertaa Sanoma Prolla tavallistakin innostuneempia tulevasta Educasta. Edellisestä suuresta opettajien yleisötilaisuudesta alkoi jo olla aikaa, mutta nyt pääsisimme taas tapaamaan toisiamme.

Korona-aika pakottaa oppimaan uutta

Pandemia-aika on pakottanut käytännössä kaikki toimialat oppimaan uusia käytäntöjä ja ottamaan haltuun uusia työkaluja. Niin myös oppimateriaalikustantamisen. Esimerkkinä voi mainita vaikkapa 116 oppimateriaalien virtuaaliesittelyä ja -koulutusta, jotka järjestimme Sanoma Prolla vuonna 2021. Olimme pitäneet webinaareja jo aikaisempinakin vuosina, mutta nyt veimme ne laadullisesti ja määrällisesti uudelle tasolle.

Itse toimin meillä asiakasymmärryksen parissa. Selvitän työkavereideni kanssa opettajien ja oppijoiden toiveita, tarpeita, haasteita ja toimintatapoja esimerkiksi kyselytutkimuksilla ja sähköisten oppimateriaalien käytöstä kertyvällä analytiikkadatalla. Näistä lähteistä saatavan tiedon perusteella pyrimme luomaan entistäkin parempia oppimateriaaleja.

Laadullisen tutkimuksen tärkeys

Eräs tärkeä menetelmä, jolla pääsee opettamisen ja oppimisen arjessa pintaa syvemmälle, on laadullinen tutkimus. Haastattelut ja oppimistilanteiden seuraaminen auttavat hahmottamaan perusteluita numeroiden takana ja vastaamaan kysymyksiin ”miksi” ja ”miten”.

Korona-aikana kouluvierailujen määrä on vähentynyt merkittävästi. Kouluja on pyritty pitämään omissa kuplissaan, eikä vierailijoita olla mielellään otettu vastaan. Tämä onkin vastuullista ja kannatettavaa toimintaa.

Samalla se on kuitenkin pakottanut meidät uuden ääreen: miten pystymme keräämään arvokasta näkemystä etäyhteyksien avulla?

Kommunikoidessa Teamsilla tai muulla videoyhteydellä menettää aina jotain verrattuna kanssakäymiseen samassa fyysisessä tilassa. Ilmeet ja eleet välittyvät huonommin, ja välillä tekniikka reistailee. Silti voin todeta, että tärkeimmät asiat saa videoyhteydelläkin hoidettua kiitettävästi. Toteutimme esimerkiksi uuden Ystävien eskarin konseptoinnin alusta loppuun etänä.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Teams-haastattelussa on myös joitain etuja ”perinteiseen” verrattuna: keskustelu on helppo videoida ja chatin kautta on kätevä kopioida linkkejä. Ruutua jakamalla voi hypätä kokeilemaan demoa tai vaikka seurata digitaalisten muistilappujen järjestelyä Miro-taululla.

Ja ehkä se tärkein hyöty: Teamsilla voin ottaa yhdeksästä kymmeneen yhteyden Raumalle, kymmenestä yhteentoista Ouluun ja yhdestätoista kahteentoista Kuopioon.

Tavoitan Kirkkonummen työhuoneestani koko Suomen opettajat nopeasti ja ekologisesti, mikä tarjoaa kätevän mahdollisuuden tutustua erilaisten kuntien ja koulujen tilanteisiin.

Teams-haastattelujen lisäksi olemme toteuttaneet opettajien kanssa verkossa päiväkirjatutkimuksia ja saaneet niistäkin myönteisiä kokemuksia. Online-päiväkirjoissa olemme sekä hyödyntäneet asiaan tarkoitettua alustaa että kokeilleet yleisiä teknologioita. Jopa WhatsAppilla pääsee alkuun.

Tämäkin pandemia loppuu joskus, ja silloin riennämme innolla tapaamaan opettajia, toivottavasti viimeistään Educassa 2023! Siihen asti ja sen jälkeenkin etäteknologiat tarjoavat hyviä työkaluja olla yhteydessä, paikasta riippumatta.

 

Opettaja, kiinnostaako sinua antaa meille palautetta oppimateriaaleistamme ja digipalveluistamme? Jätä yhteystietosi tästä linkistä.

 


Santtu Toivonen

Vastaan Sanoma Prolla asiakasymmärryksen kehittämisestä. Pohdin blogiteksteissäni ajankohtaisia oppimisteknologian ja opetusalan ilmiöitä sekä sitä, miten ne vaikuttavat oppimateriaalien tulevaisuuteen.

JUTUN KIRJOITTI

Santtu Toivonen

Vastaan Sanoma Prolla asiakasymmärryksen kehittämisestä. Pohdin blogiteksteissäni ajankohtaisia oppimisteknologian ja opetusalan ilmiöitä sekä sitä, miten ne vaikuttavat oppimateriaalien tulevaisuuteen.
Kaikki blogikirjoitukset