3

Opevinkit yläkouluun

Virkeä päivä välipalaa unohtamatta

Loppuuko virta iltapäivisin? Loppupäivän välituntien aikana voi olla kiire hoitaa juoksevia asioita. Tee kuitenkin itsellesi palvelus nauttimalla ravitseva välipala.

Monipuolinen syöminen, sopiva liikunta, ulkoilu ja riittävä uni muodostavat hyvinvoinnin perustan. Välipala on pieni, mutta sitäkin tärkeämpi ateria. Sen voimalla loppupäivän koitokset jaksaa kohdata energisesti.

Tuorepuuro on näppärä välipala töihin mukaan otettavaksi. Sen voi valmistaa jo aamulla kotona. Oppituntien aikana puuro maustuu opettajanhuoneen jääkaapissa. Muista laittaa rasian kanteen oma nimesi, ettei puuro katoa muihin suihin.

Mustikka-banaanituorepuuro

1 annos

½ dl kaurahiutaleita
1 rkl kookoshiutaleita
1 rkl pellavansiemeniä
1 mm (maustemitta) vaniljasokeria
½ mm kardemummaa
1 dl maustamatonta jogurttia

Päälle
1/3 banaania
½ dl mustikoita
1 tl juoksevaa hunajaa
1 rkl pähkinöitä

Valmistus

  1.  Sekoita hiutaleet, siemenet ja mausteet jogurtin joukkoon.
  2. Anna puuron maustua jääkaapissa 20 minuuttia.
  3. Asettele banaaniviipaleet ja mustikat jogurtin päälle. Makeuta hunajalla ja koristele pähkinöillä.

Vinkki

Banaanin, mustikat ja hunajan voi myös sekoittaa puuron joukkoon. Jos valmistat puuron tunteja ennen syömistä, lisää jogurtin joukkoon ½ dl maitoa. Pähkinöiden maku ja rakenne ovat parhaimmillaan, kun ne lisätään puuroon juuri ennen syömistä.
Saat maidottoman version vaihtamalla jogurtin vastaavaan kasvipohjaiseen valmisteeseen. Vegaanisessa puurossa vaihda hunaja vaaleaan siirappiin.

Ohje on yläkoulun kotitalouden Kimara-oppimateriaalista.

Avainsanat: Kotitalous Kimara
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Kimarassa keskitytään kestävään toimintaan arjessa

Opevinkit yläkouluun

Kimaran herkulliset kaakao-ohjeet talvilomaan!

Kimara