3

Tärkeintä on tasoittaa tie lukemisen äärelle

02.05.2019 / Noora Susi

Kun lasten ja nuorten lukuinto heikkenee, on kaikin tavoin huolehdittava, että he löytävät itseään kiinnostavaa luettavaa.

Esikouluikäisellä tyttärelläni oli jokin aika sitten tapana lukea sängyssä ennen nukahtamistaan tavaratalon lelukuvastoa. Illasta toiseen hän tutki kuvat ja luki lelujen tuotekuvaukset äärimmäisen huolellisesti sivu sivulta läpi. Muutaman kerran koetin tarjota hänelle jotakin kirjaa lukemiseksi, mutta koska hän keskittyi lukemaan kuvastoa ja kävi sen jälkeen tyytyväisenä nukkumaan, annoin hänen jatkaa erikoista lukuhetkeään. Lukuvalintaa tärkeämpää oli mielestäni jokailtaisen lukuhetken vahvistaminen.

Tietä lukutaitoon onkin tasoitettava monin keinoin. Siksi ilahdun joka kerta, kun mediassa kerrotaan esimerkiksi uuden Oodi-kirjaston valtavista kävijämääristä ja kirjojen lainausennätyksistä. Kun kirjastosta tulee kaupunkilaisten tapaamispaikka, myös kirjojen lainaamisesta tulee entistä luontevampaa ja kynnys tarttua kirjaan madaltuu.

Miten sitten nuori voi löytää kiinnostavia tekstejä, jotka sytyttävät lukuinnostuksen? Oppimateriaalin tekijä Helena Ruuska esittää blogikirjoituksessaan huolensa koulukirjastojen valikoiman suppeudesta. Opettajat ja kirjastojen henkilökunta ovat kirjojen vinkkaamisen ammattilaisia, mutta aina sekään ei riitä. Jos koulukirjaston valikoima on heikko tai lähikirjastoon liian pitkä matka, kiinnostavien tekstien löytämisessä nuorta voivat onneksi auttaa myös äidinkielen oppimateriaalit.

Laadukas oppimateriaali varmistaa, että jokainen nuori voi päästä mieltä kutkuttavien tekstien äärelle. Siksi tekstivalikoiman kiinnostavuuden varmistaminen on yksi tärkeimmistä asioista oppimateriaalien käsikirjoitusprosessin aikana. Esimerkiksi alakoulun Huima-sarjan oppikirja on rauhoitettu kokonaan erilaisille herkullisille kauno- ja tietokirjallisuuden katkelmille. Katkelmien tarkoitus on vinkata monipuolista luettavaa, johon oppilas innostuisi tarttumaan myös äidinkielen tunnin jälkeen. Oppimateriaalin sisällä tekstikatkelmat myös keskustelevat keskenään, ja niiden välille muodostuu uusia, kiinnostavia yhtymäkohtia, joiden myötä nuori voi huomaamattaankin siirtyä tekstistä toiseen.

Mikä tahansa nuorta kiinnostava katkelma voi olla se, joka saa hänet tarttumaan toisiin teksteihin. Mikä tahansa mukava kirjastossa vietetty hetki voi saada nuoren palaamaan sinne uudestaan. Mikä tahansa illalla luettu teksti voi vahvistaa tapaa lukea ennen nukahtamista – jopa lelukuvasto. Nykyään eskarilainen lukee iltaisin sujuvasti jo muutakin.


Noora Susi

Työskentelen Sanoma Prolla äidinkielen ja kirjallisuuden kustannuspäällikkönä. Blogikirjoituksissani käsittelen äidinkielen ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita sekä pohdin oppimateriaalin roolia luku- ja kirjoitustaidon tukemisessa.

JUTUN KIRJOITTI

Noora Susi

Työskentelen Sanoma Prolla äidinkielen ja kirjallisuuden kustannuspäällikkönä. Blogikirjoituksissani käsittelen äidinkielen ja kirjallisuuden ajankohtaisia aiheita sekä pohdin oppimateriaalin roolia luku- ja kirjoitustaidon tukemisessa.
Kaikki blogikirjoitukset