3

Inspiraatiota opetukseen

Ruotsin opettaja suosittelee: Katapult-sarjan avulla yksilöllinen opettaminen on helppoa

Millaista on opettaa yläkoulun B1-ruotsin Katapult-sarjan avulla? Kysyimme tätä sarjaa käyttävältä kieltenopettaja Sanna Kauraselta.

Katapult on mukaansatempaava ja innostava perusopetuksen B1-ruotsin sarja, joka tarjoaa runsaasti eritasoisia harjoituksia oppilaille. Sanna Kauranen opettaa ruotsia Joutsenon koulussa Lappeenrannassa. Hän käyttää Katapult-sarjaa toista lukuvuotta seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten opetuksessa. Kysyimme häneltä kokemuksia sarjan käytöstä.

Runsaasti tehtäviä vahvan kielitaidon rakentamiseen

Kaurasen mielestä oppimateriaaleissa tulee olla riittävästi tehtäviä kaiken tasoisille oppijoille, jotta eriyttäminen sekä alas- että ylöspäin olisi opettajalle helppoa.

– Riittävä määrä tehtäviä auttaa esimerkiksi uuden kielioppiasian tai sanaston treenaamisessa. Samoin sopiva määrä suullisia tehtäviä tekee opiskelusta mielekkäämpää, Kauranen kertoo.

Oppilaiden motivointi, yksilöllisen oppimisen ratkaisut ja läpinäkyvä arviointi täyttyvät hänen mielestään hyvin Katapult-sarjan kohdalla.

– Sarjassa on eritasoisille oppijoille riittävästi tehtäviä, joten eriyttäminen on minusta helppoa. Olen nauttinut siitä, kun ei itse ole juurikaan tarvinnut tuottaa lisämateriaalia, vaan tehtävät löytyvät suoraan kirjoista tai opettajan materiaaleista, Kauranen kiittää.

Sanastot ja digitaaliset sisällöt tukevat oppimista

Kaurasen mielestä tekstikirjan aakkosellisen sanaston tulee olla tarpeeksi laaja, että oppilas löytää sieltä tarvitsemansa sanat helposti ja kätevästi. Myös erillinen kielioppiosio on aina plussaa.

– Pidän siitä, jos oppikirjoissa on erikseen tiettyyn aihepiiriin liittyvä kuvasanasto, siihen liittyen paljon harjoituksia sekä tekstin sanasto erikseen. Katapult-sarja täyttää nämä vaatimukseni erinomaisesti.

Hän kokee, että esimerkiksi Arttu-sovelluksella avautuvat kielioppivideot sekä selkeät kuvasanastot tukevat visuaalisesti oppivien opiskelua.

– Katapultin videot ovat hyviä. Hieman lisää sisältöä toivoisin kieliopin ja kulttuuriosion digimateriaaleihin sekä Arttu-sovelluksen kautta avautuviin videoihin. Ne voisivat olla pidempiä, Kauranen ideoi.

Sarjan materiaalista on helppo rakentaa omia opiskelupaketteja

Kauranen käyttää opetuksessaan opiskelupaketteja, jotka hänen on helppo rakentaa suoraan Katapultin sisällöistä ja tehtävistä. Opiskelupaketti noudattaa aina samaa rakennetta ja kaavaa, joten se auttaa itsenäisessä opiskelussa.

– Minusta Katapult-sarja on kokonaisuudessaan onnistunut hyvin. Oppilaani opiskelevat aika itsenäisesti ja etenevät oman tavoitteensa mukaisesti. Minusta on tärkeää, että oppilaalla on turvallinen ja luottavainen olo kieltä opiskeltaessa. Katapultin selkeä rakenne mahdollistaa tämän. Näin uusien asioiden opiskelu on mukavampaa ja asioiden haltuun ottaminen luontevampaa.

Kauranen on tyytyväinen Katapult-sarjaan.

– Suosittelen ehdottomasti Katapultin käyttöönottoa, ja olen jo monelle suositellutkin. Minusta Katapult on tällä hetkellä selkeästi paras markkinoilla oleva ruotsin oppimateriaali, Kauranen summaa.

Avainsanat: Katapult Suosittelu
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Opevinkit yläkouluun

Katapultin opetusvinkit juhla- ja teemapäiviin

Ajankohtaista

Karvin tutkimus: Peruskoulun päättävät jäävät usein B1-ruotsin osaamistavoitteista

Inspiraatiota opetukseen

Kannustava Katapult motivoi oppilaita ruotsin opiskelussa – eriyttäminen on huomioitu yhteisessä materiaalissa