3

Mi mundo lukioon

Mukaansatempaava LOPS 2021:n mukainen espanjan sarja lukioon!

Sarjan esittely

Mi mundo -sarja on tehty oppijaa varten

Mi mundo -sarjassa espanjaa harjoitellaan todellisia käyttötilanteita varten. Tekstien aihepiirit ovat lähellä nuorten elämää, ja kielen oppiminen yhdistyy omaan arkeen. Aitoa arkipäivän espanjaa opitaan muun muassa blogitekstien, videoblogien, pikaviestiketjujen ja soittolistojen välityksellä.

Mi mundo -sarjassa kappaleiden sisällöt on jaettu selkeisiin osioihin. Esimerkiksi oman kielitaidon edistymistä voi arvioida jokaisen kappaleen lopussa. Samalla opiskelija oppii asettamaan itselleen konkreettisia tavoitteita. Kirjan lopusta löytyy kumulatiivinen kielioppi, josta on helppo kerrata kaikki opitut kielioppirakenteet uudella tavalla.

Mi mundo -sarja soveltuu B2-espanjaan yläkouluun ja B3-espanjaan lukioon.

Jatkuva arviointi osana Mi mundo -sarjaa

Jatkuva arviointi sekä oppimaan oppimisen harjoittelu korostavat opiskelijan aktiivista roolia omassa oppimisessaan. Mi mundo -sarjassa kappalekohtaisia portfoliotehtäviä voidaan hyödyntää osana jatkuvaa arviointia. Opiskelija ja opettaja voivat seurata opintojen edistymistä digikirjan Ohjaamossa.

Tuoteperheeseen kuuluu painetun ja digikirjan lisäksi opettajan digitaalinen esitysmateriaali, Kompassi-digikokeet sekä äänitiedostot. Arttu-sovelluksessa opiskelija pääsee katsomaan painetun kirjan video- ja äänisisältöjä, ja Sanastot-sovelluksen avulla on helppo kerrata sanoja.

Tutustu Mi mundo -sarjaan tekijän opastamana

Katso virtuaalitilaisuuden tallenne, jossa Mi mundo -sarjan tekijä Sini Heino esittelee Mi mundo -oppimateriaalin rakennetta ja antaa vinkkejä sarjan käyttöön. Pääset tutustumaan myös sarjan digitaalisiin materiaaleihin.

Mi mundo -sarjan vahvuudet

  • Espanjaa harjoitellaan todellisia käyttötilanteita varten, ja kielen oppimista yhdistetään omaan elämään.
  • Eri tekstilajeja on käytetty monipuolisesti: käytössä on muun muassa blogitekstejä, videoblogeja, pikaviestiketjuja ja soittolistoja.
  • Autenttinen videoblogi espanjalaisesta Evasta monipuolistaa oppimista.
  • Sisällöt on jaettu erillisiin osioihin ja esitetty selkeästi.
  • Kielitaidon edistymistä voi arvioida säännöllisesti, ja portfoliotehtävät mahdollistavat jatkuvan arvioinnin.
  • Äänitteillä on mukana espanjankielisen maailman eri kielivariantteja.
  • Soveltuvuus sekä yläkouluun että lukioon on tarkkaan suunniteltu.
  • Arttu-sovelluksen avulla video- ja äänisisällöt sekä digivälineet avautuvat helposti opiskelijan mobiililaitteeseen.

Tekijät

Mi mundo 1–2: Sini Heino, Heidi Järvinen, Katja Kemppainen, Javier Lázaro Ramos ja Belén Rambla Lop

Mi mundo 3–4: Sanna Haltia, Sini Heino, Anni Kallio, Katja Kemppainen ja Javier Lázaro Ramos

Mi mundo 5-6: Sanna Haltia, Sini Heino, Heidi Järvinen, Anni Kallio, Katja Kemppainen ja Javier Lázaro Ramos

Mi mundo 7-8: Sini Heino, Heidi Järvinen, Salli Nurminen ja Javier Lázaro Ramos

Mi mundon materiaalit

Sarjaan kuuluu yhdistetty teksti- ja tehtäväkirja, jonka soveltuvuus yläkoulun B2- ja lukion B2/B3-espanjan opetukseen on tarkkaan mietitty.

Mi mundo 1–2
Mi mundo 1–2 -oppimateriaalissa espanjan kieleen ja espanjankieliseen kulttuuriin tutustutaan yhdessä Ruta Tucán -seikkailumatkalle lähtevien nuorten kanssa. Rauhallinen etenemistahti antaa aikaa iloita opitusta ja motivoi jatkamaan opintoja. Espanjalaisen Evan videoblogi tarjoaa kiinnostavaa tietoa espanjalaisten nuorten arjesta ja elämästä.

Kirjan kappaleissa harjoitellaan muun muassa tervehdyksiä, esittäytymistä, perheestä kertomista, kahvilassa ja ravintolassa tilaamista, tien kysymistä sekä vaatekaupassa asioimista.

Mi mundo 3–4
Mi mundo 3–4 -oppimateriaalissa Ruta Tucán -seikkailumatka saa jatkoa Atlantin toisella puolella Meksikossa ja Kuubassa. Espanjalaisen Evan videoblogissa muun muassa vieraillaan Evan kodissa ja osallistutaan yllättävään haasteeseen.

Kirjan kappaleissa harjoitellaan muun muassa hyödyllisiä viestintätilanteita puhelimitse ja sähköpostitse, arjesta ja harrastuksista kertomista, taksin tilaamista, lentokentällä asioimista, majoituspaikan varaamista sekä menneistä tapahtumista kertomista.

Mi mundo 56
Mi mundo 5–6 -oppimateriaalissa espanjan opiskelua jatketaan espanjalaisen Ainhoan, kuubalaisen Erneston sekä uuden tuttavuuden, perulaisen Rosan seurassa. Kirjassa käsitellään terveyteen ja hyvinvointiin, eri elämänvaiheisiin sekä espanjankieliseen kulttuuriin ja historiaan liittyviä aiheita. Kappaleiden teemoihin syvennytään muun muassa Tres puntos -podcastissa ja chileläisen sirkustaiteilijan videohaastattelussa.

Mi mundo 5–6 -kirjassa kertauskappaleet mahdollistavat opittujen rakenteiden ja sanaston syventämisen. Kertauskappaleiden tehtäviä voidaan helposti soveltaa myös osana jatkuvaa arviointia.

Kirjan kappaleissa harjoitellaan muun muassa käskyjen ja neuvojen antamista, ihmisten ja asioiden kuvailua, elämänvaiheista kertomista, historiallisista ja yhteiskunnallisista tapahtumista kertomista sekä toiveiden ja mahdollisuuksien ilmaisua.

Mi mundo 78
Mi mundo 7–8 oppimateriaali ilmestyy vain digitaalisena. Aihepiireissä keskitytään opiskeluun koulussa sekä mahdollisiin jatko-opintoihin, työelämään ja tulevaisuudensuunnitelmiin, käsitellään ajankohtaisia aiheita, tutustutaan kohdekielisiin medioihin ja harjoitellaan lähdekritiikkiä.

Digitaaliset materiaalit 

Mi mundo -sarjan digitaalisiin materiaaleihin kuuluvat digikirja, digiopetusmateriaali, äänitiedostot, tulostettavat kokeet (yläkouluille) sekä Kompassi-digikokeet.

Opettajan digitaaliset materiaalit

Digiopetusmateriaalissa kaikki tarvittava on yhdessä paikassa. Helppokäyttöinen kokonaisuus sujuvoittaa suunnittelua ja säästää aikaa tärkeimmälle: opiskelijoiden kanssa yhdessä tekemiselle. Runsas digiaineisto rikastaa opetusta erilaisilla tehtävillä ja mahdollistaa eriyttämisen. Kokeile Mi mundo 1–2 demoa »

Kompassi-digikokeiden avulla opettaja voi koostaa ja järjestää valmiista tehtäväpankista haluamansa kokeen.

Opiskelijan digitaaliset materiaalit

Digikirjan kaikki tehtävät voi tehdä ja tallentaa digitaalisesti. Lisäksi kirja sisältää äänitemateriaalin.

Arttu-sovelluksen avulla opiskelija voi kuunnella kirjan tekstit ja sanastot sekä katsella videot missä ja milloin tahansa.

Sanastot-sovelluksesta löytyvät aakkoselliset sanastot. Sovelluksen avulla sanoja voi harjoitella kätevästi ja hauskalla tavalla.

Valitse tarpeisiisi sopiva lisenssi

12 kk oppilaitoslisenssi

Lisenssi sisältää sarjan kaikkien moduulien materiaalit opiskelijalle ja opettajalle.

  • Moduulien 1—8 digikirjat
  • Opettajan digiaineisto ja kokeet

Oppilaitoslisenssi on voimassa 1.8.2023—31.7.2024.

Tutustu verkkokaupassa»

3 kk abilisenssi

Uuden abilisenssin ostaminen on mahdollista yksittäisen kurssin suorittamista tai ylioppilaskokeisiin valmistautumista varten.

  • Moduulien 1—8 digikirjat
  • Opettajan digiaineisto ja kokeet

Abilisenssi on voimassa 1.8.—31.10.2023.

Kampanjatarjous lukioille -70 % 3 kk:n abilisensseistä 15.8.2023 asti.

Tutustu verkkokaupassa »

Tutustu tuotteisiin

Mi mundo 1–2

Mi mundo 1-2 (LOPS 2021) sisältää B3-espanjan moduulien VKB31 Perustason alkeet 1 sekä VKB32 Perustason alkeet 2 sisällöt. Ensimmäisessä moduulissa opiskelijan tavoitteena on hahmottaa uuden kielen suhde aiemmin opiskelemiinsa tai osaamiinsa kieliin sekä hyödyntää omaa kielellistä repertuaariaan, löytää itselleen sopivia keinoja oppia ja opiskella kieltä sekä hahmottaa kohdekielen asemaa maailmassa. Toisessa moduulissa harjoitellaan oman lähipiirin ja arjen kuvailua, sosiaalisia kohtaamisia arkisissa tilanteissa sekä tavanomaisissa asiointitilanteissa.

  • Mi mundo 1–2 -digikirja, julkaistu
  • Mi mundo 1–2, julkaistu

Mi mundo 3–4

Mi mundo 3-4 (LOPS 2021) sisältää B3-espanjan moduulien VKB33 Perustason alkeet 3 ja VKB34 Perustaso 1 sisällöt sekä B2-espanjan moduulien VKB21 Perustason alkeet 3 ja VKB22  Perustaso 1 sisällöt. Moduuleissa harjoitellaan sosiaalisia kohtaamisia arkisissa tilanteissa sekä tavanomaisissa asiointitilanteissa. Keskeisiä sisältöjä ovat vapaa-ajan vietto, harrastukset ja koulu, lisäksi tutustutaan kohdekielen maantieteelliseen levinneisyyteen ja kohdekielen variantteihin, arjen tapoihin ja traditioihin sekä vertaillaan kulttuurieroja.

  • Mi mundo 3–4 -digikirja, julkaistu (näyteaineisto nähtävillä Kampuksessa)
  • Mi mundo 3–4, julkaistu

Mi mundo 5–6

Mi mundo 5-6 (LOPS 2021) sisältää B3-espanjan moduulien VKB35 Perustaso 2 sekä VKB36 Perustaso 3 sisällöt sekä B2-espanjan moduulien VKB23 Perustaso 2 ja VKB24  Perustaso 3 sisällöt. Moduuleissa keskitytään hyvinvointiin ja terveyteen sekä eri elämänvaiheisiin, lisäksi kulttuuriaiheita kieli- ja kulttuurialueelta, ajankohtaisia kulttuuriaiheita lisäksi mukana on opiskelijoiden oman mielenkiinnon perusteella luovaa toimintaa.

  • Mi mundo 5–6 -digikirja, julkaistu

Mi mundo 7–8

Mi mundo 7-8 (LOPS 2021) sisältää B3-espanjan moduulien VKB37 Perustaso 4 sekä VKB38 Perustaso 5 sisällöt sekä B2-espanjan VKB26 perustaso 4 ja VKB26 perustaso 5 sisällöt. Moduuleissa keskitytään opiskeluun koulussa sekä mahdollisiin jatko-opintoihin, työelämään ja tulevaisuudensuunnitelmiin, käsitellään ajankohtaisia aiheita, tutustutaan kohdekielisiin medioihin ja harjoitellaan lähdekritiikkiä. Mi mundo 7–8 ilmestyy vain digitaalisena.

  • Mi mundo 7–8 -digikirja, julkaistu

Näin tutustut digimateriaalien näyteaineistoihin »

Katso lukion tuotteiden hinnat täältä »

Tutustu Mi Mundoon

 

Mi mundo-sarjan tekijät kertovat

Tutustu sarjaesittelyn ja käyttäjäkoulutuksen tallenteisiin

Haluatko lisätietoja? Myyntimme auttaa!

Olemme mielellämme apunasi, kun pohdit uuden oppimateriaalin hankintaa.

Ota yhteyttä