3

Inspiraatiota opetukseen

Elements helpottaa lukion englanninopettajien työtä: ”Nyt voin opettaa yksilöllisemmin”

Millaista on opettaa lukion A-englannin Elements-sarjalla? Kysyimme tätä kokeneilta kieltenopettajilta.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian lukion kieltenopettajilla Päivi Ahlroosilla ja Marjo Oikarisella on pitkä kokemus englannin opetuksesta. Molemmat ovat opettaneet lukiossa kolmella eri vuosikymmenellä, ja uran aikana heille on kertynyt kokemusta monesta eri oppimateriaalisarjasta.

Uusi opetussuunnitelma on Oikarisen ja Ahlroosin mieleen, sillä molemmat ovat jo aiemmin huomioineet opiskelijan yksilöllisen tason opetuksessaan.

– Elements-sarjan käyttöönoton myötä yksilöllinen tapa opettaa on helpottunut, koska sarjassa on opinpolut jo valmiiksi eikä materiaalia tarvitse tehdä itse, Päivi Ahlroos kertoo.

– Opettamamme ryhmät ovat heterogeenisiä ja isoja. Ryhmissä on niitä opiskelijoita, joiden täytyy keskittyä perusasioihin, ja niitä, jotka pystyisivät opiskelemaan englanniksi jotakin muutakin oppiainetta. Elements huomioi kaiken tasoiset opiskelijat, Oikarinen jatkaa.

Sarjan monipuoliset sisällöt mahdollistavat kielitiedon rakentamisen perusteista alkaen, mutta samalla Elements haastaa opiskelijaa kehittämään englannintaitojaan ja edistämään opiskeluaan itsenäisestikin.

– Elementsin avulla on helppo rakentaa opiskelijoille motivoivat opinpolut. En osaa toivoa mitään lisää, koska Elements on sellaisenaan erinomainen materiaali, Ahlroos tiivistää.

Digitaalisuus helpottaa opetustyötä

Kaksikko on huomannut, että lähtökohtaisesti digitaaliseksi oppimateriaaliksi suunniteltu Elements-sarja on tuonut heille lisää aikaa olla opiskelijoiden kanssa yksilöllisemmin. Kun opiskelija saa välittömän palautteen digitehtävistä, voivat edistyneemmät opiskelijat edetä omalla opinpolullaan seuraavaan harjoitukseen ja opettajalla on enemmän aikaa olla tukea tarvitsevien lähellä.

Gradian lukiossa käytetään vain sarjan digitaalisia materiaaleja lukuun ottamatta painettuja Elements Basic -kirjoja, joita tukipajaan osallistuvat opiskelijat hyödyntävät.

– En itse kaipaa painettua kirjaa. Pärjään mainiosti digitaalisilla aineistoilla, ja opiskelijatkin suhtautuvat digikirjaan hyvin. Kampus-palvelu on helpottanut omaa työtäni, sillä se on joustava, näppärä käyttää ja materiaalia on riittävästi. Tarvittaessa palveluun voi lisätä myös omia tehtäviä, Ahlroos kertoo.

Oikarinen kiittelee myös Kampuksen tehtäväkeskusta ja Ohjaamoa, josta hän voi seurata ryhmän edistymistä ja josta opiskelijat voivat itse seurata suorituksiaan.

Motivoiva Elements valmistaa opiskelijoita tulevaan

Ahlroos ja Oikarinen suosivat opetuksessaan pari- ja ryhmätyöskentelyä. Elements-sarjan opettajan materiaalista he ovat saaneet paljon lisäideoita ryhmämuotoiseen tekemiseen.

– Vaikka opiskelijat harjoittelevat tehtäviä diginä, pitää kielissä olla mahdollisuus harjoitella puhumista parin kanssa. Tähän kaikkeen löytyy hyvin elementtejä ja monisteita, Ahlroos sanoo.

Oikarinen ja Ahlroos kiittelevät sitä, että Elementsin sisällöissä on paljon sellaista, minkä opiskelija voi liittää oman elämän kokemuspiiriin, materiaalin visuaalista ilmettä myöten.

– Tekstit ovat hyviä, ja niiden aihepiirit ovat kiinnostavia. Myös kielioppivideot on tehty innostaviksi, ja kuunteluissa on myös valinnanvaraa. Nuoret ovat erityisen innostuneita Elementsin escape room -tehtävistä, Oikarinen kertoo.

Arviointi Elements-sarjassa on Ahlroosin ja Oikarisen mielestä sujuvaa. Perinteiset kokeet ovat helppoja käyttää sähköisen Kompassi-digikokeiden kautta. Myös opiskelijoiden itse- ja vertaisarviointi saa kiitoksia.

– Sarjasta löytyy hyvin itsearviointimateriaalia, mikä herättelee opiskelijaa oman työskentelyn reflektoimiseen. Esimerkiksi rakenneosion Test yourself -harjoituksista opiskelija saa välittömän palautteen. Näistä opiskelijat ottavat heti opikseen, Oikarinen sanoo.

Elements on houkutteleva materiaali, johon on kiva tarttua

Ahlroosin ja Oikarisen mielestä Elements on nykyiseen opetussuunnitelmaan erinomainen ja joustava materiaali. Sarjassa parasta on sen helppokäyttöisyys sekä sisältöjen monipuolisuus, rikkaus ja sopiva kepeys.

– Monipuolisuus on Elementsin paras puoli. Jokaiselle opiskelijalle löytyy varmasti sopivia tehtäviä, oli kyseessä sitten edistyneempi tai perustason opiskelija. Materiaalissa on positiivinen perusvire. Vaikka aiheena olisi vakavampi teema, tekstissä on silti tietty elämänmyönteisyys. Elementsissä on hyvä fiilis, Ahlroos summaa.

– Elements on juuri sellainen kuin modernin oppimateriaalin pitääkin olla, Oikarinen tiivistää.


 

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Arviointi

Lukiolaisilla isoja eroja englannin taidoissa – näin Elements huomioi opiskelijan oman tason

Inspiraatiota opetukseen

Apua yläkoulun ja lukion väliseen nivelvaiheeseen – englannin Elements Basics helpottaa siirtymää

Ajankohtaista

Englanti syventää luontevasti lukion eri aineiden aihepiirejä