3

Motivointi

Ystävien aapisen Kotikolon kirjasto sopii aloitteleville lukijoille

Suosikkisarjasta löytyy lisää luettavaa opetelluilla kirjaimilla.

Ystävien aapisen Kotikolon kirjaston kirjojen avulla jokainen oppilas saa onnistumisen kokemuksen päästessään lukemaan kokonaisen pienen kirjan, vaikka hallussa olisivat vasta muutaman ensimmäisen jakson kirjaimet. Tarinoissa seurataan Ystävien aapisesta tuttujen hahmojen puuhastelua.

Kotikolon kirjastosta löytyy nyt yhteensä kymmenen kirjaa, jotka ovat saatavina kahtena viiden kirjan pakettina.

Ensimmäisessä Kotikolon kirjaston kirjassa ovat käytössä Ystävien aapisen jaksojen 1–2 aikana opetellut kirjaimet. Toisessa kirjassa mukaan tulevat jakson 3 kirjaimet. Kirjasarja etenee jaksojen opeteltujen kirjainten mukaan, ja viimeisessä eli viidennessä kirjassa käytössä ovat jo kaikki kirjaimet.

Kotikolon kirjasto 2:ssa on myös viisi kirjaa, joiden teksteissä on enemmän haastetta ja pituutta. Helppolukuisissa ja kokonaan tavutetuissa tarinoissa on silti paljon toistoa kannustimena.

Kirjojen väri ja kanteen merkityt kirjaimet kertovat, minkä jakson jälkeen kirja on suunniteltu luettavaksi. Jokaisen kirjan lopussa on lisäksi tarinaan liittyvät tehtävät oikeine vastauksineen.
Kirjojen kaikki tekstit on tavutettu. Tarinat voi kuunnella Arttu-sovelluksella, josta tekstit löytyvät rauhalliseen tahtiin luettuina. Taitavimmat lukijat voivat lukea kirjoja myös omassa tahdissa.

Kotikolon kirjaston kirjat on tilattavissa verkkokaupastamme:

Avainsanat: Ystävien aapinen
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Lukemaan opettelua ja jännittäviä juonenkäänteitä! Palkittu lastenkirjailija kertoo, miten Ystävien aapisen tarina syntyi

Ajankohtaista

Ystävien aapisen rakastetut laulut saivat oman konsertin – katso tallenne

Inspiraatiota opetukseen

Ystävien aapisen käyttäjä suosittelee: Kaiken kaikkiaan paras aapinen, jonka olen kohdannut