Suosikkisarjaan tuodaan lisää luettavaa opetelluilla kirjaimilla.
Ystävien aapisen uusien Kotikolon kirjaston kirjojen avulla jokainen oppilas saa onnistumisen kokemuksen päästessään lukemaan kokonaisen pienen kirjan, vaikka hallussa olisivat vasta muutaman ensimmäisen jakson kirjaimet. Tarinoissa seurataan Ystävien aapisesta tuttujen hahmojen puuhastelua.
Kotikolon kirjastoon kuuluu viisi kirjaa, jotka sopivat lukemiseksi jokaiselle oppilaalle. Ensimmäisessä Kotikolon kirjaston kirjassa ovat käytössä Ystävien aapisen jaksojen 1–2 aikana opetellut kirjaimet. Toisessa kirjassa mukaan tulevat jakson 3 kirjaimet. Kirjasarja etenee jaksojen opeteltujen kirjainten mukaan, ja viimeisessä eli viidennessä kirjassa käytössä ovat jo kaikki kirjaimet.
Kirjojen väri ja kanteen merkityt kirjaimet kertovat, minkä jakson jälkeen kirja on suunniteltu luettavaksi. Jokaisen kirjan lopussa on lisäksi tarinaan liittyvät tehtävät oikeine vastauksineen.
Kirjojen kaikki tekstit on tavutettu. Tarinat voi kuunnella Arttu-sovelluksella, josta tekstit löytyvät rauhalliseen tahtiin luettuina. Taitavimmat lukijat voivat lukea kirjoja myös omassa tahdissa.
Kotikolon kirjaston viisi kirjaa ilmestyivät tammikuussa 2023, ja ne ovat tilattavissa verkkokaupastamme kirjapakettina.
- Kotikolon kirjasto 1: Mainio Aamos
- Kotikolon kirjasto 2: Nekku lainaa lelua
- Kotikolon kirjasto 3: Papun maja
- Kotikolon kirjasto 4: Pöllö pakkasella
- Kotikolon kirjasto 5: Missä Åke on?