3

Koodi Uusi

Koodi – avain elämän salaisuuksiin

Uudistunut Koodi vastaa entistä paremmin opettajien ja oppilaiden tarpeisiin

Uudistunut Koodi on visuaalisesti houkutteleva ja ajantasainen sarja yläkoulun biologiaan. Koodi innostaa oppilaita tarkastelemaan luontoa ja elinympäristöämme kokonaisvaltaisesti. Sarjassa on kiinnitetty paljon huomiota eriyttämiseen.

Päivitetyt tehtävät kaikenlaisille oppijoille

Uudistuneessa Koodissa on opettajien toiveesta kiinnitetty huomiota siihen, että tekstikirjassa on riittävästi hyviä perustehtäviä. Helpompien perustehtävien jälkeen tehtävien vaikeustaso kasvaa, ja oppilaalta vaaditaan esimerkiksi soveltamista. Uudistuneet harjoituskirjat ovat nelivärisiä, mikä tuo lisää iloa ja mielekkyyttä erityisesti lajintunnistustehtäviin.

Elementtejä alaspäin- ja ylöspäin eriyttämiseen

Koodi-sarjan tekstikirjoihin on tuotu uusia eriyttäviä elementtejä. Esimerkiksi uudet jaksojen aloitus- ja kertaussivut helpottavat hahmottamaan kokonaisuuksia ja kertaamaan ydinasioita. Myös tehtävillä voi eriyttää alaspäin: kolmeen ensimmäiseen tehtävään pystyy vastaamaan luvun tiivistelmän, väliotsikoiden tai tehtävänannossa erikseen mainitun suppean aineiston, kuten piirroskuvan, pohjalta.

Oma-kirjasta lisäapua alaspäin eriyttämiseen

Oma-kirja on täysin uudenlainen tuote, joka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ja valmistavalta luokalta tulleille oppilaille. Sitä voi käyttää joko pienryhmissä tai yleisopetuksen ryhmässä. Oma-kirja etenee tekstikirjan mukaisesti, mutta sisältää vain ydinasiat lyhyesti ja selkeästi esitettyinä. Sanatuki auttaa S2-oppilaita. Kirjaan täydennettävät tehtävät ovat aina samalla aukeamalla kuin niihin liittyvä teoria.

Selkeys ja ajantasaisuus antavat työrauhan

Koodi-sarjan tekstisisältö ja kuvat on päivitetty tähän päivään. Uudistuksen jälkeen esimerkiksi eliökunnan luokittelu vastaa tämänhetkistä tieteellistä käsitystä, mutta kuitenkin yläkoulun oppilaan tasoisesti. Lukujen rakennetta on selkiytetty entisestään, ja lisäksi joidenkin lukujen sisältöä on karsittu palautteen mukaisesti.

Ilmestymisaikataulu:

Koodi uusi Elämä
Oppi- ja harjoituskirja 1/2025
Oma-kirja 2/2025
Oppilaan digitaaliset materiaalit 8/2025

Koodi uusi Luonto
Oppi- ja harjoituskirja 8/2025
Oma-kirja 11/2025
Oppilaan digitaaliset materiaalit 8/2026

Koodi uusi Ihminen
Oppi- ja harjoituskirja 1/2026
Oma-kirja 4/2026
Oppilaan digitaaliset materiaalit 8/2026

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä»

"Vihdoinkin jotain tällaista on tarjolla myös meidän aineisiin!"
–palauteryhmän aineenopettaja Oma-tuotteesta

Sarjan tekijät

Koodi:

Päivi Happonen, Mervi Holopainen, Heikki Jutila, Minttu Kalmi, Erika Ryyppö ja Marja Tihtarinen-Ulmanen.

Tutustu tekijöihin »

Koodi Oma:

Kirsi Arino, Marjo Petäjäaho, Virpi Risku, Eeva-Liisa Ryhänen ja Rea-Maria Sirén.

Tutustu tekijöihin »

Vinkit uudistuneen digiopetusmateriaalin käyttöön

Uudistuneiden Geoidin ja Koodin digiopetusmateriaalit ovat entistä monipuolisempia ja selkeämpiä. Olemme päivittäneet sisältöjä, toiminnallisuuksia ja näkymiä saamamme palautteen mukaan. Lue lisää »

Näin Oma-oppimateriaali tukee biologian ja maantiedon opiskelussa

Yläkoulun eriyttävissä Oma-kirjoissa paneudutaan oppiaineen perusasioihin. Tämä tarkoittaa, että niissä keskitytään selkeästi rajattuun sisältöön, joka tukee oppimista ilman ylimääräistä kuormitusta. Lue lisää »

Mitä sarjaan kuuluu?

Oppilaalle

Painettu tekstikirja

Koodi-sarjaan kuuluu kolme painettua tekstikirjaa, jotka vastaavat nykyistä opetussuunnitelmaa. Koodi Elämä -kirjassa tutustutaan elämän ominaispiirteisiin, luonnonvalintaan ja evoluutioon sekä planeettamme erilaisiin eliöryhmiin. Eliökunnan luokittelu on uudistuneessa Elämä-kirjassa päivitetty vastaamaan viimeisintä tieteellistä näkemystä. Kirjassa tuodaan esille myös monimuotoisuutta uhkaavia tekijöitä sekä kestävää elämäntapaa. Koodi Luonto -kirja keskittyy opetussuunnitelman mukaisesti suomalaiseen metsäekosysteemiin, mutta kirjassa tutustutaan myös muihin suomalaisiin elinympäristöihin, kuten erilaisiin vesiekosysteemeihin. Kirjassa on paljon lajivalokuvia. Koodi Ihminen -kirjassa syvennytään ihmiskehon rakenteeseen ja eri elimistöjen toimintaan. Kirjassa tutustutaan myös perinnöllisyyden perusteisiin. 

Painettu harjoituskirja

Painettu harjoituskirja tarjoaa monipuolisia harjoituksia lukujen aiheisiin. Uudistuneet harjoituskirjat ovat nelivärisiä, mikä tuo lisää iloa ja mielekkyyttä erityisesti lajintunnistustehtäviin.

Painettu Oma-kirja

Koodi-sarjaan on nyt saatavilla myös Oma-kirjat, joka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ja S2-oppilaille, jotka opiskelevat joko pienryhmissä tai yleisopetuksen ryhmässä. Oma-kirjoja on kolme, kuten tekstikirjojakin. Jokainen Oma-kirja etenee tekstikirjan mukaisesti, mutta sisältää vain ydinasiat lyhyesti ja selkeästi ja kirja tarjoaa runsaasti tuen keinoja tekstin oppimiseen sekä tehtävien tekemiseen.

Digitekstit

Jokainen Koodi-sarjan tekstikirja on mahdollista hankkia myös digitaalisena versiona Kampus-oppimisympäristöön. Digitekstit sisältävät saman aineiston kuin painettu tekstikirja.

Digiharjoitukset

Koodi-sarjan Digiharjoitukset tarjoavat digitaalisen tavan harjoitella biologian sisältöjä. Digitehtävissä on paljon itsetarkistuvia tehtäviä, joten oppilas saa välittömän palautteen osaamisestaan.

Oma-digikirja

Oma-kirjan digitaalinen versio perustuu painettuun Oma-tuotteeseen, mutta tehtävistä suurin osa on itsetarkistuvia, joten oppilas saa välittömän palautteen osaamisestaan. Digikirjassa tekstit on mahdollista kuunnella, ja ne voi myös kääntää kymmenille eri kielille.

Arttu-sovellus

Arttu-sovellus tuo painetun kirjan käyttäjän ulottuville audiovisuaalisen aineiston, kuten ääneen luetut tekstit sekä videot. Lue lisää »

Sanastot-sovellus

Sanastot-sovelluksesta löytyvät Koodin tärkeät käsitteet. Oppilas voi harjoitella lukujen keskeisiä käsitteitä näppärien kääntökorttien avulla omalla puhelimellaan. Lue lisää »

Opettajalle

Digiopetusmateriaali

Digiopetusmateriaali on korvaamaton työkalu oppitunneilla ja niiden suunnittelussa. Digiopetusmateriaali pohjautuu tekstikirjan aukeamiin, mikä auttaa oppilaita seuraamaan opetusta. Materiaalista löytyvät esimerkiksi vaiheistetut ratkaisut niin teksti- kuin harjoituskirjaan sekä toiminnallisia vinkkejä ja monisteita oppitunnille. Digiopetusmateriaali sisältää myös kokeet.  

Tutustu ja kokeile

Miten Oma-kirja tukee oppimista?

Oma-kirjat ovat selkeytettyjä ja helposti ymmärrettäviä oppimateriaaleja, ja ne on tarkoitettu sekä pienryhmiin että yleisopetuksen ryhmiin niille, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

  • Sanatuki auttaa S2-oppilaita
  • Keskeiset käsitteet on koottu luvun alkuun
  • Oma-kirja etenee tekstikirjan mukaisesti, mutta sisältää vain ydinasiat
  • Kirjaan täydennettävät tehtävät ovat aina samalla aukeamalla kuin niihin liittyvä teoria

Vertaa kirjojen sisältöä:

Tuotteet

Koodi Uusi Elämä

Oppilaalle:

Opettajalle:

 

Koodi Uusi Luonto

Oppilaalle:

Opettajalle:

Koodi Uusi Ihminen – ilmestyy 2026

Oppilaalle:

  • Tekstikirja ilmestyy 1/2026 (Koodi Uusi Ihminen tekstikirja)
  • Harjoituskirja ilmestyy 1/2026 (Koodi Uusi Ihminen harjoituskirja)
  • Digitekstit  ilmestyy 08/2026 (Koodi Uusi Ihminen digitekstit)
  • Digiharjoitukset ilmestyy 08/2026 (Koodi Uusi Ihminen digiharjoitukset)
  • Oma-kirja ilmestyy 4/2026 (Koodi Uusi Ihminen Oma)
  • Oma-digikirja  ilmestyy 08/2026 (Koodi Uusi Ihminen Oma Digikirja)
  • Arttu-sovellus
  • Sanastot-sovellus

Opettajalle:

  • Digiopetusmateriaali: sisältää tehtävien ratkaisut, toiminnallisia tehtäviä, videoita ja kokeet.

Artikkelit ja opevinkit