3

Inspiraatiota opetukseen

Näin uusi alakoulun Huima vie polulle kohti vahvaa luku- ja kirjoitustaitoa

Äidinkielen ja kirjallisuuden sarja Huiman kirjallisuuskatkelmat, eritasoiset tehtävät ja kaveripalaute auttavat oppilaita löytämään lukemisen ilon.

Huima on uudenlainen alakoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalisarja, josta ensimmäisenä julkaistaan kolmannen luokan oppi- ja tehtäväkirjat. Ne ilmestyivät marraskuussa 2018.

– Sarjan sydämessä ovat lukuisat kirjallisuuskatkelmat, joita on monipuolisesti eri tekstilajeista ja aiheista. Haluamme saada alakoululaisten lukutaidon uuteen nousuun ja lisätä lasten lukuharrastusta, kertoo sarjan tekemiseen osallistunut luokanopettaja Milena Komulainen.

Arttu-sovellus, kielitiedon videot ja sanelusammakot tuovat uusia ulottuvuuksia oppimiseen

– Kaikki kirjallisuuskatkelmat voi kuunnella Arttu-sovelluksen avulla, jonka kautta voi myös katsoa teksteistä tehdyt kuvasarjat. Niiden avulla oppilas saa kiinni tekstistä, vaikka lukutaito tai suomen kielen taito ei olisi yhtä vahva kuin toisilla lapsilla, Milena Komulainen kuvailee.

Uudenlaista sisältöä ovat kielitiedon videot, jotka on luotu avaamaan esimerkiksi sanaluokkia. Hauskat ja simppelit videot helpottavat asioiden kertaamista kotonakin.

– En ole ennen nähnyt tällaisia videoita, joiden avulla kielitieto alkaa elämään, Komulainen kertoo innoissaan.

Oikeinkirjoitukseen apua tuovat saneluissa seikkailevat sammakot. Ne muistuttavat lapsia kirjoittamisen jälkeen vaikkapa siitä, montako sanaväliä virkkeessä pitäisi olla.

Arviointi mukana joka oppitunnilla

Huimassa itsearviointi on olennainen osa opiskelua. Tehtäväkirjan jokaisessa jaksossa on arviointiaukeama, jonne oppilas palaa jokaisella oppitunnilla. Hän värittää aukeaman kuvasta helmiä sen mukaan, miten tehtävien tekeminen hänen mielestään sujui.

Myös vertaisarviointitaitoihin on panostettu Huimassa, ja Komulainen onkin mielissään sen uudenlaisesta kaveripalautteesta.

– Kirjassa on tarkat ohjeet siihen, miten oppilaat antavat kaveripalautetta toisilleen. Teksteistä arvioidaan kekseliäisyyttä, rakennetta, oikeinkirjoitusta ja käsialaa.

Monentasoisia tehtäviä ja erilaisia kirjoittajapolkuja

Huimassa on panostettu eriyttämiseen. – Halusimme ikään kuin antaa opettajille kädenojennuksen, jotta eritasoisille oppilaille sopivat vaihtoehdot olisivat valmiiksi tarjolla, Komulainen kertoo.

Oppikirjan jokaisen kirjallisuuskatkelman jälkeen on tehtäviä, joista oppilas valitsee itselleen sopivimman. Helpoimman tason tehtävässä esimerkiksi etsitään ja kirjoitetaan tietyn aihepiirin sanoja, kun taas vaikeimmalla tasolla tuotetaan tekstiä itsenäisesti.

Tehtäväkirjassa on kirjoittajapolkuja eritasoisille kirjoittajille. Helpommalla tasolla tekstin tuottaminen on vaiheistettu pieniin palasiin, ja haastavammalla tasolla oppilas voi kirjoittaa monipuolisemmin ja edetä pidemmälle.

Avainsanat: Huima Lukutaito
Kenelle: Vanhemmat Opettajat


Lue seuraavaksi

Inspiraatiota opetukseen

Konkariopettaja on 20 vuoden aikana nähnyt lukutaidon heikentyvän – onneksi hänellä on konsteja lukuinnostuksen sytyttämiseen

Huima

Tekijämme

Tutustu Huima-sarjan tekijöihin