3

Digitaalisuus opiskelussa

Pelillisyys tuli opetukseen jäädäkseen — näin Bingel toimii luokassa

Digitutor Saku Holmqvistin mukaan oppilaita innostavat Bingelissä eniten pelillisyys, visuaalisuus ja mahdollisuus edetä omaan tahtiin. Samalla työkalu helpottaa opettajan kiireistä arkea.

Uusi haastetehtävä ilmestyy Bingeliin, ja luokassa alkaa kuhina.

– Haastetehtävät ovat niin suosittuja, että oppilaat huomaavat niiden ilmestymisen usein ennen minua. Vaikka Bingelissä työskennellään pääosin yksin, haasteissa oppilaat toimivat tiiminä: he sopivat keskenään kuka tekee mitäkin ja kannustavat toisiaan, jotta annettu tehtävä saadaan selvitettyä mahdollisimman nopeasti, luokanopettaja ja digitutor Saku Holmqvist kertoo.

Viime vuonna Holmqvist opetti omaa neljättä luokkaansa Wäinö Aaltosen koulussa Turussa. Nyt hän toimii Turun kaupungin kokopäiväisenä digitutor-opettajana, joka kiertää alueen kouluissa neuvomassa opettajia digiasioissa. Bingeliä hän on käyttänyt opetuksessaan keväästä 2016 asti.

– Aina kun tutustun uuteen digitaaliseen työkaluun, kysyn itseltäni seuraavat kysymykset: Hyödyttääkö se oppilaita? Säästääkö se aikaani? Korvaako se jonkin jo käytössä olevan työkalun? Bingeliä voin aidosti suositella, koska sen kohdalla kaikkiin näihin kysymyksiin vastaus on kyllä – ja lisäksi se on todella helppokäyttöinen, Holmqvist sanoo.

Pelillisyys on osa nykypäivän pedagogiikkaa

Pelillisten elementtien lisääminen opetukseen innostaa ja sitouttaa oppilaita. Bingelissä tehtävistä saa muun muassa ping-ping-pisteitä, joilla oppilaat voivat muokata omien Bingel-saarella seikkailevien avatarhahmojensa ulkonäköä ja ostaa niille lisävarusteita.

– Opetusta olisi hyvä viedä osittain pelillisyyden suuntaan, koska se antaa mukavan lisämausteen oppimiseen. Pidän Bingelin logiikasta, koska siinä työn tekeminen palkitaan. Se on kasvatusajatuksenakin hyvä pienelle alakoululaiselle. Esimerkiksi lisätehtäviä runsaasti laskevat oppilaat saavat Bingelin avulla konkreettisen palkinnon ahkeruudestaan, Holmqvist sanoo.

Oppimisanalytiikka kertoo opettajalle, miten oppilaat ovat sisäistäneet opiskeltavan asian

Holmqvistin omalla nelosluokalla Bingelin tehtävät ovat olleet kiinteä osa viikkourakkaa. Oppilaat ovat saaneet itse päättää, tekevätkö he tehtäviä mieluummin koulussa vai kotona, kunhan sovitut tehtävät tulevat tehtyä. Toisinaan tehtäviä annetaan myös koti- ja lisätehtäviksi.

–  Huomasin nopeasti, että voin luottaa Bingelin tarjoamaan oppimateriaaliin. Kaiken kiireen keskellä on hienoa, että tarjolla on oppilaita innostavaa pelillistä sisältöä, joka on taatusti sidottu tunnilla käsiteltyyn aiheeseen, käytössä olevaan oppimateriaaliin sekä opetussuunnitelmaan, Holmqvist sanoo.

Bingel tarjoaa myös konkreettisia työvälineitä opettajalle. Oppimisanalytiikan avulla Holmqvist näkee nopeasti, miten oppilaat ovat suoriutuneet tehtävistä ja sisäistäneet tunnilla käsitellyt asiat.

– Näen opettajan näkymästä helposti, onko hommat tehty ja onko ne tehty hyvin. Huomaan myös, jos jokin käsitelty asia on ollut vaikea, jolloin sitä voidaan vielä kerrata yhdessä luokan kanssa, Holmqvist sanoo.

Eriyttäminen onnistuu monipuolisesti

Oppilaat pitävät Bingelissä erityisesti siitä, että he voivat tehdä tehtäviä ja edetä omaan tahtiinsa.

Eriyttämistä helpottaa, että oppilaalle ilmestyvien tehtävien taso määräytyy automaattisesti hänen aikaisempien suoritustensa perusteella. Opettaja voi halutessaan myös itse valita oppilaille sopivia tehtäviä.

– Matematiikassa olen avannut todella nopeille ja eteville laskijoille seuraavan vuosiluokan tehtäviä, ja alaspäin eriyttäessä olen saattanut avata edellisen vuoden saaren kertaukseksi. Bingelissä on sekä vaativia että riittävän helppoja tehtäviä, joten kaikki oppilaat saavat varmasti onnistumisen kokemuksia, Holmqvist kertoo.


Lue lisää Bingelistä »

Avainsanat: Bingel
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Ajankohtaista

Kampuksessa ja Bingelissä käyttökatko 2.1.2024 – toisen asteen lisenssit päivittyvät  

Ajankohtaista

Vihreä bolero löysi tiensä Bingeliin

Digitaalisuus opiskelussa

Bingel-vaatesuunnittelukilpailu on ratkennut − Tässä ovat avatarkaupan uutuudet