3

Inspiraatiota opetukseen

Osallistu kilpailuun: Luo vanhasta uutta

Kaikkea ei tarvitse aina ostaa uutena. Ympäristöopin Kätkö-tekijöiden vinkeillä oppilaat saavat opetella tekemään vanhasta uutta.

Kuva: Elva Etienne / Getty Images

– Maailma on täynnä joutilasta materiaalia. Annetaan sille sen ansaitsema arvo uudelleenkäytön keinoilla. Laitetaan luovuus liikkeelle sekä materiaalit ja ideat kiertämään, innostaa ympäristöasiantuntija Leena Nukari Kierrätyskeskukselta.

Ideoikaa luokassa, mitä kaikkea kierrätysmateriaaleista voi luoda, ja osallistukaa ympäristöopin Kätkö-sarjan tuunauskilpailuun. Kilpailussa oppilaat saavat suunnitella ja toteuttaa kierrätysmateriaaleista uusia käyttökelpoisia esineitä ja asioita. Mitä kaikkea syntyy esimerkiksi pestystä maitopurkista, lasipurkeista ja niiden kansista, rikkinäisistä vaatteista tai vanhoista kirjoista?

Kilpailu on osa digitaalisen Bingel-pelimaailman 5-vuotissynttäreitä. Yksilölliseen oppimiseen mukautuvasta Bingelistä löytyy motivoivia tehtäviä ympäristöopin Kätkö-sarjasta sekä kaikista muista Sanoma Pron alakoulun sarjoista opetussuunnitelman mukaisesti. Oppilaat voivat harjoitella Bingel-tehtäviä osana tuntiopetusta, tukiopetuksessa tai osana omatoimista harjoittelua.

Näin osallistut kilpailuun

Tehtävänä on suunnitella kierrätysmateriaaleista uusi käyttöesine. Työn voi toteuttaa askarrellen, käsityönä tai muulla luovalla tavalla. Ota valmiista työstä kuva ja kirjoita siitä kuvaus valmistusohjeineen.

Kilpailu on päättynyt.

Toteutettava idea voi olla oppilaan oma, tai voitte toteuttaa kierrätystyön Kätkö-tekijöiden vinkeillä:

1.–2. luokat: Kynäteline kankaasta ja maitopurkista

Kerää luokan kanssa yhdessä pestyjä maitopurkkeja ja käytöstä poistettuja vaatteita, esim. t-paitoja. Leikkaa maitopurkeista eri mallisia kynätelineitä ja päällystä ne vaatteista leikatuilla sopivankokoisilla kankailla. Sommittele ja liimaa kankaista Kätkö-sarjan maskottien Pihka-oravan ja Kaarna-kilpikonnan hahmot purkkien kylkeen. Voit käyttää apuna sorminukkekaavoja.

3. –4. luokat: Istuinalusta vanhoista villasukista ja lapasista

Kerää luokan kanssa yhdessä vanhoja rikkinäisiä tai parittomia villasukkia ja villalapasia sekä vanhoja puuvillapaitoja. Prässää silittämällä valitsemasi sukat ja lapaset silityslaudalla mahdollisimman litteäksi ja sommittele niistä pyöreä tai suorakaiteen muotoinen istuinalusta. Parsi palat yhteen käsin tai yhdistä ompelukoneella. Leikkaa vanhasta paidasta sopivan kokoinen alusta ja ompele se villalapasten ja sukkien alapuoleksi.

5.–6. luokat: Letitetty pannunalunen tai pieni matto vanhoista t-paidoista

Kerää luokan kanssa yhdessä vanhoja t-paitoja. Paidat voivat olla rikkinäisiäkin. Leikkaa paidat noin 5 cm paksuisiksi suikaleiksi siten, että saat mahdollisimman pitkää ”matonkudetta”. Letitä kolme pitkää suikaletta letiksi. Tee lettejä mahdollisimman paljon. Ala pyörittää ensimmäisestä letistä spiraalia, joka on mahdollisimman tiukka keskustasta. Ompele isolla parsinneulalla kangassuikaleita yhteen muutamista kohdista. Jatka spiraalin tekemistä niin isoksi kuin haluat. Pienemmästä tulee pannunalunen, isommat sopivat pieneksi matoksi esim. vessaan.

Osallistu kilpailuun 8.4.2022 mennessä. Samalla lomakkeella voi myös lähettää opettajan johdolla kuvia usean oppilaan teoksista. Tässä tapauksessa opettaja liittää kuvat samaan tiedostoon (word, pdf).

Palkitsemme kolme mielenkiintoisinta työtä Bingel-aiheisella palapelillä. Yhden palkinnon arvo on 20 euroa. Ilmoitamme voittajat heidän opettajilleen. Kuvat voittajien töistä ja heidän nimensä voidaan julkaista myöhemmin Sanoma Pron Askarteluvinkit-osiossa.

Tuomaristoon kuuluvat Kätkö-sarjan tekijät Arja Kaasinen ja Heikki Jutila sekä Kierrätyskeskuksen ympäristöasiantuntija Leena Nukari. Jokaisen oppilaan oma työ on uniikki, ja voittajien valitseminen on varmasti haastavaa.

Kilpailun säännöt löydät täältä.

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Askarteluvinkit

Askarteluvinkki alakouluun: Iloiset eläinämpärit

Askarteluvinkit

Askarteluvinkki alakouluun: auringonkukkia kierrätysmateriaalista

Askarteluvinkit

Näin valmistuu roikkuva lumikoriste kierrätysmateriaalista