3

Digitaalisuus opiskelussa

Digitaaliset oppimateriaalit simuloivat todellisuutta ammatillisessa opiskelussa

Digitaalisten oppimateriaalien avulla pystytään tarjoamaan niin opiskelijoille kuin opettajillekin aivan uudenlaisia oppimiskokemuksia ja -elämyksiä. Hyvänä esimerkkinä on sosiaali- ja terveysalan ammatillinen opetus.

Tuottajamme Terhi Malmivaara kertoo, miten Sanoma Pron digitaaliset ratkaisut fysiologian ja lääkehoidon opiskeluun on otettu vastaan.

Iso muutos fysiologian opettamiseen

– Saimme toistuvaa palautetta opettajilta siitä, että fysiologiaa, esimerkiksi munuaisen toimintaa, on hyvin vaikea selittää opiskelijoille pelkän kuvan avulla. Halusimme auttaa opettajia opetustyössä ja aloimme työstää erittäin kattavia ja laadukkaita animaatioita fysiologian opetukseen. Vastaavia materiaaleja ei ollut aikaisemmin saatavilla suomenkielisenä. Sittemmin opettajat toivoivat, että animaatioita täydennettäisiin tehtävillä. Oli aika ottaa seuraava askel ja niinpä uudistettu versio on nyt saatettu valmiiksi, Malmivaara kertoo.

Animoidut videot avuksi myös lääkelaskun opiskeluun

– Saimme videoista niin paljon hyvää palautetta, että syksyllä ilmestyvät ohjevideot myös lääkelaskuihin, Malmivaara iloitsee. Materiaaliin on tehty opetusvideoita, joissa esitellään laskuesimerkit yksityiskohtaisesti. Useimpiin laskuihin esitetään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, jotta jokaiselle löytyy itselle sopivin tapa laskea.

– Kuulin juuri uusimmista tutkimustuloksista, jotka osoittivat, että videoista on hyötyä erityisesti sellaisille opiskelijoille, jotka haluavat palata asiaan niin monta kertaa kuin on tarpeellista asian sisäistämiseksi. Toiston mahdollisuus vähentää opiskelijan suorituspaineita, Malmivaara kuvailee.

Toistomahdollisuuden lisäksi visuaalinen oppiminen on aivan toisella tasolla animaatioiden avulla kuin staattisia kuvia selaillessa.

Tutustu demoihin:

Demojen avulla saat hyvän yleiskäsityksen digitaalisesta oppimateriaalista, sen rakenteesta ja ilmeestä. 

Avainsanat: Ammatillinen koulutus


Lue seuraavaksi

Digitaalisuus opiskelussa

Monipuolisempaan opiskeluun