3

Askarteluvinkit

Askarteluvinkki: Aatos-pöllökirjanmerkki

Askartele näppärä kirjanmerkki Aatos-pöllöstä.

Tarvikkeet:

  • väripapereita. Mallissa käytetty kolmea eri ruskeaa, mustaa, oranssia ja keltaista.
  • puikkoliimaa
  • sakset

Tee näin:

  1. Taita A4-kokoisesta paperista neliö (kuvassa kohta 1) ja leikkaa ylimääräinen osa pois. Jatka neliön taittelua ohjeen mukaan (kohdat 2-9).
  2. Leikkaa vaaleimmasta ruskeasta hiukan pienempi neliö kuin taitellun pöllön pohja on. Leikkaa myös tummemmasta ruskeasta paperista suikale. Vaaleammasta neliöstä tulee Aatokselle vatsa sekä tummemman ruskeasta suikaleesta leikataan pieniä kolmioita suliksi vatsaan. Liimaa kolmiot vatsaa haluamasi tavalla.
  3. Piirrä silmät käyttäen apunasi esimerkiksi liimapuikkoja. Silmiin tarvitaan kolme eri kokoista ympyrää: keskiruskeasta suurimmat, keltaisesta keskikokoiset ja mustasta pienimmät. Leikkaa mustiin myös pienet viillot (kts. kuva).
  4. Liimaa vatsa paikalleen. Asettele silmät paikoilleen ja liimaa ne. Leikkaa lopuksi oranssista väripaperista haluamasi muotoinen nokka Aatokselle. Piirrä pienet pisteet nokkaan mustalla puuvärillä tai ohuella mustalla tussilla. Kirjanmerkki on nyt valmis!

 

Voit ladata askarteluohjeet pdf:nä täältä.

Avainsanat: Aatos askarteluvinkki
Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Askarteluvinkit

Askarteluvinkki alakouluun: Aatos-pöllö

Opevinkit

Miten voin opettaa elämänkatsomustietoa luokassa, jossa on ykkösiä ja kutosia? – Aatos antaa opettajalle tarvittavat eväät

Askarteluvinkit

Askarteluvinkki alakouluun: lukurauhakyltti