3

Tekijämme

Tutustu Fysiikka-sarjan tekijöihin

Fysiikka-sarjan tekijäryhmä koostuu neljän ammattilaisen joukosta!

Jenni Andersin

Jenni Andersin opettaa kahdeksatta vuotta fysiikkaa ja matematiikkaa Mikkelin peruskouluissa ja lukiossa. Ennen opettajan töitä Jenni väitteli tohtoriksi fysikaalisen kemian alalta Jyväskylän yliopistossa. Hänestä fysiikka on pohjattoman kiehtova tieteenala. Opettajana Jennin suurin motivaattori on se, että hän pääsee jakamaan oman innostuksensa opiskelijoiden kanssa ja auttamaan heitä oivaltamaan fysiikan kauneuden. Samasta syystä hän lähti mukaan oppikirjaprojektiin.

Pentti Frondelius

Pentti Frondelius on väitellyt laskennallisista nanotieteistä ja toiminut sen jälkeen fysiikan ja matematiikan opettajana Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa noin kymmenen vuotta. Nykyisin hän työskentelee Jyväskylän Lyseon lukiossa.  Pentin motto on: tehdään havaintoja ja löydetään luonnonilmiöt yhdessä uudelleen! Pentistä Fysiikka-sarja tukee tätä täydellisesti, ja siksi hänestä on ollut upeaa päästä yhdeksi sen tekijöistä.

Jari Latva-Teikari

Jari Latva-Teikari on tamperelainen lukion fysiikan opettaja ja fysiikan kokeellista luonnetta vaaliva diplomi-insinööri. Jari on itsekin aloittanut fysiikan opinnot Fysiikka-sarjan opeilla. Hänestä laadukas ja monipuolinen oppimateriaali ei pelkästään opeta tietoja, vaan auttaa myös ymmärtämään. Jari huomauttaa, että elämä on täynnä valintoja ja että laaja-alainen ymmärrys tieteestä antaa pohjan sivistyneille päätöksille.

Heikki Lehto

Heikki Lehto aloitti oppikirjojen kirjoittamisen vuonna 1993, ja hän on ollut päätoiminen oppikirjailija vuodesta 2013 alkaen. Sitä ennen hän toimi fysiikan opettajana Jyväskylän Lyseon lukiossa parikymmentä vuotta. Heikki sanoo, että koska fysiikka on kokeellinen luonnontiede, hyvä fysiikan oppikirja pohjautuu kokeellisuuteen. Hänestä kokeellisuus ja fysiikan ilmiöiden mallintaminen simulaatioiden avulla herättävät opiskelijoiden mielenkiinnon ja auttavat opiskelijoita pääsemään sisälle fysiikan kiehtovaan maailmaan.

Avainsanat: Fysiikka
Kenelle: Opettajat