3

Tekijämme

Tiimityötä ja luovaa ajattelua: oppimateriaalia tehdessä löytää uusia näkökulmia opettamiseen

Pitkän linjan oppimateriaalien tekijät Kristiina Holm ja Jarno Bruun kertovat, mitä tekijäryhmässä mukana oleminen on heille antanut.

Oppimateriaalin tekijät suunnittelutyössä

Helsingin normaalilyseon opettaja ja opettajankouluttaja Kristiina Holmpäätyi oppimateriaalien tekijäksi, kun yläkoulun uusille uskonnon materiaaleille etsittiin tekijää. Nyt Holm on tehnyt oppimateriaaleja jo 11 vuoden ajan. Hän on ollut mukana yläkoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä lukion psykologian materiaalien tekemisessä.

– Tapasin reaaliaineiden tuottajan, innostuin valtavasti ja pääsin mukaan. Olen tyytyväinen, että tartuin haasteeseen. Oppimateriaalin tekijänä on ollut mahtava olla, ja kokouksissa on monesti naurettu vatsat kipeiksi. Toki välillä elämä on ollut hektistä, sillä tekijänä oleminen on tiukkaa työtä, johon on käytettävä niin lomia kuin viikonloppujakin, Holm kertoo.

Kuopion kaupungilla perusopetuksen TVT-koordinaattorina kolme vuotta työskennellyt Jarno Bruun on ollut mukana oppimateriaalien tekemisessä ja testauksessa jo 2000-luvun alusta alkaen. Aiemmin 20 vuotta luokanopettajana toiminut Bruun on ollut tekemässä historian ja yhteiskuntaopin materiaaleja.

– Erityisen kivaa materiaalien tekemisessä on se, että on saanut työhönsä kaistan oman osaamisen kehittämiseen. Projektimainen työskentely on ollut todella antoisaa, sillä se on hyvin erilaista kuin opettaminen tai nykyinen päivätyöni, sanoo Bruun.

Asiantuntijatiimiltä lisää ammattitaitoa opetukseen

Oppimateriaalien tekijäryhmissä on mukana aineenopettajia, luokanopettajia ja alan asiantuntijoita. Lisäksi kustannustoimittajilla ja tuottajilla on suuri rooli materiaalien työstämisessä. Sekä Holm että Bruun korostavat yhteistyön eri alojen ammattilaisten kanssa vahvistaneen omaa ammattitaitoa.

– Asiantuntijaryhmät ovat olleet todella hyvin koottuja. Jos en itse jostain asiasta ole tiennyt, niin porukassa varmasti joku tietää. On myös ollut hedelmällistä, kun eri osaamisalat kohtaavat. Aineenopettajat ovat tuoneet asiantuntemuksensa eri aiheista, ja minä luokanopettajana olen ollut ikäluokan asiantuntijana, kommentoi Bruun.

Kristiina Holmin mukaan tiimityöskentely on lisännyt etenkin yhteistyötaitoja ja valmiutta ottaa vastaan kritiikkiä.

– Oppimateriaalia tehdessä täytyy osata perustella omia ratkaisuja, sillä kaikki ideat ja tekstit ovat koko prosessin ajan tiukan kritiikin kohteena. Omista mahtavista ajatuksista on osattava myös luopua, jos ne eivät toimi, hän sanoo.

– Lisäksi omien tietojen päivittäminen on tärkeää, sillä tekijänä on tutustuttava alan tuoreisiin tutkimuksiin, pohdittava materiaalin sisältöjä ja tehtävä valintoja, Holm jatkaa.

Luovaa ajattelua ja ideoita oppitunneille

Holm ja Bruun kokevat molemmat, että oppimateriaalin tekijänä työskenteleminen antaa paljon lisää omaan työhön.

– Tekijänä oleminen on ollut parasta mahdollista täydennyskoulutusta, mitä kuvitella saattaa! Aineenhallintani on kasvanut valtavasti, ja sehän on yksi opetuksen kulmakivistä. Olen myös oppinut ja kehitellyt runsaasti uusia ja erilaisia työtapoja ja ideoita oppitunneille, kuvailee Holm.

Holm sanoo, että oppimateriaalien tekemisen myötä hänestä on tullut tietoisempi siitä, kuinka hän itse opettaa. Nyt opettamista ohjaavat entistä enemmän pedagogiset ja didaktiset ratkaisut. Jarno Bruun taas toteaa, että mahdollisimman monelle sopivien materiaalien miettiminen laajentaa väistämättä näkemystä siitä, mitä kaikkea opetus voi olla. Samalla oma opetus ja oppilaiden huomioiminen monipuolistuu.

– Materiaalin tekijänä pääsee tekemään innostuneiden ihmisten kanssa jotain uutta ja toteuttamaan omia ideoitaan. Esimerkiksi yhteiskuntaoppiin teimme oppimateriaaleja asioista, joita ei ole koskaan ennen opetettu alakoulussa, mikä oli mahtava tilaisuus luoda uusia asioita. Se ruokkii intoa olla mukana tekemisessä, Bruun toteaa.

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Uratarinat

Timo Pitkänen työskentelee matematiikan, fysiikan ja kemian tuottajana

Näkökulmia oppimiseen -blogi

Koulut jäävät lomalle – oppiminen ei!

Koulumaailmassa tapahtuu

Digitaalinen arvioinnin työkalu Ohjaamo helpottaa opettajan työtä