3

Opevinkit

Opevinkki: Kielikoplan vireysviuhka

Kielikoplan vireysviuhkan avulla harjoitellaan oman vireystilan tunnistamista ja säätelyä. Poimi opevinkki talteen.

Luokkien 3–6 suomen kielen ja kirjallisuuden uudessa Kielikopla-sarjassa oppilaalla on käytössä harjoituskirjan lisäksi uudenlainen käsikirja. Käsikirja koostuu luku-, opiskelu- ja vuorovaikutustaitojen osuuksista ja siinä keskitytään erityisesti lukutaitoon.

Käsikirjan jokaisen osion alussa on aloitusaukeama, jossa virittäydytään aiheeseen ja uutena elementtinä harjoitellaan ajattelun taitoja. Ajattelun taitojen sivut on helppo ottaa mukaan opetukseen, ja käsikirjassa ne sulautuvat luontevaksi osaksi äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta.

– Ajattelun taitojen tehtävät aloitetaan aina toistuvalla lämmittelytehtävällä eli vireysviuhkalla, jossa lähdetään liikkeelle oman vireystilan tunnistamisesta ja sopivaan opiskeluvireeseen pääsemisestä, kertoo tekijäryhmään kuuluva Matti Ryhänen.

– Vireysviuhkaa voi hyödyntää vaikka jokaisen oppitunnin alussa, sillä se löytyy myös opettajan digiopetusmateriaalista vaihtuvin tehtävin, Ryhänen vinkkaa.

Vireysviuhkan värit auttavat oppilasta tunnistamaan oman vireystilansa. Tehtävät on suunniteltu auttamaan oppilasta oman vireystilan säätelyssä. Sopivassa vireystilassa oppiminen on mahdollista.

  • sininen: alavire
  • vihreä: optimivire
  • keltainen: lievä ylivire
  • punainen: ylivire

 

Vireysviuhka

Tutki vireysviuhkaa ja sen neljää eri vireystilaa. Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Valitse olotilaasi sopiva väri ja tee vireysviuhkan alta tehtävä.

 

Sininen
Nouse varpaille ja venytä itsesi mahdollisimman pitkäksi. Laske hitaasti viiteen. Toista viisi kertaa.

Vihreä
Sulje silmät ja kuvitteli itsesi paikkaan, jossa sinun on hyvä olla. Kuvittele vähintään minuutin ajan.

Keltainen
Hengitä rauhallisesti sisään. Uloshengityksen aikana sihise kuin käärme. Toista kuusi kertaa.

Punainen
Ota jokin esine, jota on mukava hypistellä tai halata minuutin ajan. Pyydä tarvittaessa apua rauhoittumiseen.

Kenelle: Opettajat


Lue seuraavaksi

Tulevaisuuden taidot

Kielikopla tuo laaja-alaiset taidot näkyväksi myös oppilaalle

Motivointi

Tutustutaan Kielikoplan rakenteeseen

Motivointi

Kielikoplan avulla voi tehdä luokasta kannustavan yhteisön