3

Uratarinat

Noora Susi vastaa alakoulun liiketoiminnasta

Alakoulun liiketoimintapäällikkö Noora Susi

Työskentelen Sanoma Prolla alakoulun liiketoimintapäällikkönä. Työssäni vastaan siis alakoulun liiketoiminnasta ja toimin alakoulun toimituksen tuotepäälliköiden, kustannustoimittajien ja assistentin esihenkilönä. Pyrin omalla työlläni varmistamaan, että kaikilla toimituksessamme olisi parhaat mahdollisuudet onnistua omassa työssään.

Olen taustaltani opettaja, kuten niin moni muukin Sanoma Prolla. Olen valmistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi, mutta kustannusmaailma imaisi minut mukaansa melko nopeasti opiskelujeni jälkeen. Haaveilin kustannustoimittajan työstä jo opiskeluaikana, ja pääsin silloin myös tekemään harjoittelun pieneen tiedekustantamoon, jossa sain kokemusta lähes kaikista kustantamon erilaisista toiminnoista toimitustyöstä asiakaspalveluun.

Ennen nykyistä työtehtävääni toimin Sanoma Prolla useissa eri rooleissa, minkä koen ehdottomasti vahvuudekseni. Aloitin työni talossa vuonna 2011 lukion äidinkielen kustannustoimittajana. Sen jälkeen olen ehtinyt työskennellä myös yläkoulun ja lukion äidinkielen tuottajana sekä äidinkielen toimituksen kustannuspäällikkönä. Olen ollut iloinen siitä, että minulle on tarjoutunut niin paljon mahdollisuuksia kehittää osaamistani ja tarttua uusiin työtilaisuuksiin.

Kun meiltä Sanoma Prolla työskenteleviltä kysytään, minkä me koemme työmme tärkeimmäksi asiaksi, lähes aina esiin nousee työn merkityksellisyys. Tämä pätee myös minun kohdallani. Koen, että voimme ratkaisuillamme todella auttaa opettajia heidän työssään ja innostaa oppilaita oppimaan.

Työn merkityksellisyyden lisäksi oman työssä viihtymiseni kannalta keskeisessä asemassa on meillä tehtävä hyvä yhteistyö. Olemme Suomen suurin oppimateriaalikustantaja, joten myös vastuumme opettajia ja oppilaita kohtaan on suuri. Kukaan ei voi vastata tällaisista asioista yksinään, niinpä uskomme vahvasti yhdessä asioiden tekemiseen. Vain siten voimme onnistua ja täyttää asiakkaidemme odotukset – parhaassa tapauksessa myös ylittää ne!

Työni ehdottomia huippukohtia on, kun kuulen asiakkailtamme, niin opettajilta kuin oppilailtakin, hyvää palautetta tuotteistamme. Tuntuu myös joka kerta yhtä uskomattomalta, kun saan auttaa omaa alakoululaistani läksyissä, joita hän tekee vaikkapa Ystävien aapisesta tai Millistä, joiden valmistumista olen seurannut läheltä toimituksessamme. Koen, että olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä työtä maailman tärkeimmän asian, oppimisen, parissa.

Kenelle: Opettajat