3

Inspiraatiota opetukseen

Lasten opiskelu on käynnistynyt venekoulussa starttimoottoria paremmin

Sail for Good -hankkeen venekoulussa vaalitaan yksilöllistä oppimista.

Melkein viikko on vierähtänyt Sardinian pääkaupungissa Cagliarissa kaupunkiin tutustuen ja venettä huoltaen. Starttimoottori sanoi sopimuksen irti, mutta se korjattiin. Seuraavaksi Sail for good -projektin päähenkilöt seilaavat Korsikan saarelle.

– Lasten venekoulu on käynnistynyt hienosti ja Sanoma Pron oppimateriaalit ovat olleet kovassa käytössä. Aarre (8v.) on kehitellyt erilaisia projekteja, joiden kautta opettelemme mm. matematiikkaa, lukemista, historiaa, luontoa ja kieliä. Kerttu (5v.) on tehnyt ykkösluokan matikkaa ja opettelee kovasti kirjaimia, perheen isä Tuomo Meretniemi kertoo.

Liikuntatunteja lapsilla on monta päivässä. Ne kuluvat uiden ja mastossa erilaisia akrobatialiikkeitä tehden. Välillä motivaatio kirjojen lukemiseen tai laskutehtävien tekoon on matalalla ja silloin venekoulussa valitaan aiheeksi jotain ihan muuta; leipomista, veneen kunnostusta, Aku Ankan lukemista.

Tärkeintä löytää jokaisen lapsen kohdalla oma tapa oppia

On tärkeää, että lapset näkevät ja kuulevat, miten vanhemmat suhtautuvat oppimiseen. Kun vanhemmat arvostavat osaamista ja näyttävät itse olevan kiinnostuneita uuden oppimisesta, tarttuu innostus myös lapsiin. Perusteluksi ei kelpaa ”kyllä koulua pitää käydä” -tyyliset vastaukset, vaan aito innostus on saatava aikaan keinolla tai toisella. Oppiminen on kivaa, kun näkee siitä olevan oikeaa hyötyä itselle ja muille.

– Lapsen omaa tapaa oppia on aikuisen vaikea arvata, joten lasten täytyy itse näyttää ja kertoa, miten he haluavat oppia. Kerttu innostuu asioista musiikin ja piirtämisen kautta, kun taas Aarre kehittelee laajempia käytännönläheisiä projekteja, Tuomo kertoo.

– Toiselle lapselle sopii hyvin tehdä kerralla vaikka kaksikymmentä sivua matikkaa päällään seisten, vaikka vähän kiukkuenergialla ja toiselle sopii selkeät koulumaisemmat tunnit. Toki tämä vaatii kaikilta pitkää pinnaa ja kolmen lapsen energianhallintaa, mutta päivässä on paljon tunteja ja kuukaudessa vielä enemmän, hän jatkaa.

– Lapset motivoituvat parhaimmin, kun saavat itse päättää, miten jokin asiakokonaisuus opitaan. Vanhempien ei useinkaan kannata tappaa luovuutta.

Tunteiden käsittely on tapetilla Meretniemien purjeveneessä tänä syksynä

Lapset nauttivat jatkuvasta yhdessäolosta ja etenkin sen kiireettömyydestä. Samalla vastuuntunto on kasvanut hurjasti ja halu olla hyödyksi: elämä purjeveneessä on jatkuva sarja isoja ja pieniä huoltotoimia, korjauksia ja siivouskohteita. Sähkötaulua pitää seurata ja osata napsauttaa ajovalot päälle. Jo viisivuotias tietää ilmoittaa, koska akkuja pitää ladata lisää, tai että vedentekokone keskeytti toimintansa. Kolmevuotias arvioi tiukasti pilvien laatua ja kahdeksanvuotias osaa koko sähkötaulun toiminnallisuudet.

– Suomea lapset muistelevat koko ajan, ja selvästi talvi tulee olemaan ikävän kohde. Syksyä rupesimme viettämään leipomalla omenapiirakkaa ja katselemalla ruskakuvia äidin Facebook-syötteestä. Ystävistä ja isovanhemmista puhuminen on samalla ihanaa ja kamalaa, ikävää heitä kohtaan on vaikea vielä käsitellä. Tunteiden käsittely tulee varmasti olemaan syksyn ja talven agendalla meillä kaikilla, Tuomo toteaa.

Avainsanat: Sail for Good
Kenelle: Opettajat