Tiistaina 23.3. Sanoma Pron digitaalisiin palveluihin kohdennettiin palvelunestohyökkäys. Asiakkaillemme hyökkäys on näkynyt tilapäisenä käyttökatkona.
”Valitettavasti tällaiset palvelunestohyökkäykset, joilla pyritään lamauttamaan palvelujen toimintaa, yleistyvät alallamme. Nämä ovat harmillisia ja erityisesti olemme pahoillamme asiakkaillemme aiheutuneesta hankaluudesta ja katkoksista palvelujen käytössä. On kuitenkin hyvä tietää, että järjestelmiimme ei ole murtauduttu eikä asiakkaiden tietoihin ole päästy käsiksi. Asiakkaiden tiedot järjestelmässä ovat olleet kaiken aikaa turvassa”, Sanoma Pron teknologiajohtaja Markus Aurala kertoo.
Palvelunestohyökkäyksen organisointi tai siinä mukana oleminen on laitonta toimintaa. Oppimisen alalla lisääntyvistä palvelunestohyökkäyksistä kertoi aiemmin tässä kuussa Traficomin ylläpitämä Kyberturvallisuuskeskus: Etäopiskeluympäristöihin kohdistuneet palvelunestohyökkäysten yritykset taas kasvussa.
Sanoma Prolla teemme jatkuvasti proaktiivista työtä palveluidemme jatkuvan toiminnan varmistamiseksi.
Opimme myös jokaisesta tapauksesta uutta ja pystymme siten yhä parantamaan suojauksiamme.
Mikäli sinulla herää kysyttävää, voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme.
asiakaspalvelu@sanomapro.fi
Puh. 0203 91000 (mpm/pvm, myös jonotusajalta)
Asiakaspalvelumme palvelee maalis-huhtikuussa arkisin klo 8.00–16.00