3

Opiskeluvinkit

Näin saat lukio-opinnoista kaiken irti – Lue Nelli Orellin vinkit lukioon

Helsingin normaalilyseossa opiskelevan sisällöntuottaja ja influencer Nelli Orellin mielestä lukiossa opiskelu on mielenkiintoista – mutta toisinaan myös haastavaa. Kysyimme Nelliltä vinkkejä, joiden avulla hän on pärjännyt lukiossa.

Kuva: Splay One

1. Älä stressaa liikaa – kaikki kyllä onnistuu!

Lukiossa on enemmän vapauksia – opiskelija saa päättää itse opinnoistaan ja jaksojen lukujärjestyksistä, mutta samalla myös vastuu opinnoista kasvaa. Kukaan ei päätä opiskelijan puolesta aineista, jotka tämä kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa, tai huolehdi, että kurssin tehtävät on palautettu ajoissa. Se voi toisinaan stressata tai ahdistaa.

– Negatiivista asennetta kannattaa kuitenkin välttää. Jos käyttää aikaa valittamiseen, ei usein saa myöskään mitään aikaiseksi. Tekeminen pitää vain aloittaa ja opiskelu on lopulta ihan hauskaa, vinkkaa lukiossa toista vuotta opiskeleva influencer Nelli Orell.

2. Opiskele oppiaksesi, älä hyviä numeroita varten

Nelli tajusi lukiossa, että kokeiden arvosanat eivät aina vastaa oppimisen määrää. Peruskoulussa hyviä numeroita sai helposti, mutta asiat unohtuivat nopeasti kokeiden jälkeen. Nyt Nelli tähtää siihen, että oikeasti sisäistää asiat.

– Toisinaan saan jopa huonomman arvosanan kokeesta, mutta se ei haittaa, sillä olen oppinut uuden asian, en vain opetellut sitä ulkoa, Nelli sanoo.

3. Opettele hahmottamaan isoja kokonaisuuksia

Lukiossa koealueet ovat laajoja, ja yhteen kokeeseen saattaa joutua lukemaan kokonaisen kirjan. Se oli asia, jota Nelli jännitti etukäteen. Hän tajusi kuitenkin nopeasti, ettei kaikkea koealueen tietoa tarvitse sisäistää, vaan tärkeämpää on, että oppii poimimaan siitä olennaisen. Nelli vinkkaa, että tuntimuistiinpanot ja omat tiivistelmät kirjan kappaleista auttavat hahmottamaan isoja kokonaisuuksia.

4. Suunnittele ajankäyttöä

Nelli muistuttaa, että aina voisi periaatteessa opiskella enemmän, mutta jaksamisen kannalta on tärkeää oppia tunnistamaan, milloin on tehnyt tarpeeksi. Isoista koulutehtävistä selviää parhaiten, kun ne aikatauluttaa heti kurssin alkaessa. Tärkeää on, ettei päästäisi päiviin radikaaleja eroja niin, että toisinaan opiskelee kellon ympäri ja toisinaan ei yhtään. Kun opiskelee vähän joka päivä, tulee esimerkiksi kirjastossa käyminen tavaksi, eikä se tunnu enää isolta ponnistukselta. Silloin jää myös aikaa harrastuksille ja kavereille.

5. Älä jätä opiskelua koeviikolle

Nelli muistuttaa, että koeviikon työtaakka pienenee, kun opiskelee aktiivisesti koko kurssin ajan. Kun tekee joka tunnilla muistiinpanot, saa jo niitä kertaamalla hyvän pohjan kokeisiin.

6. Pane asiat tärkeysjärjestykseen, niin selviät tiukastakin tilanteesta

Toisinaan ajanhallinta pettää ja liikaa tehtävää kasaantuu lyhyelle ajalle. Silloin pitää Nellin mukaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdä asiat yksi kerrallaan valmiiksi.

– Itse sulkeudun omaan huoneeseen, laitan kuulokkeista klassista musiikkia ja keskityn täysillä käsillä olevaan asiaan. Taukoja kannattaa pitää, mutta niitä ei saa päästää usean tunnin mittaisiksi, jotta ei joudu ahertamaan läpi yön, Nelli vinkkaa.

Stressi kannattaa unohtaa, sillä se Nellin mukaan vaan hidastaa tilanteesta selviämistä.

7. Älä erakoidu, vaan opiskele kaverien kanssa

Nelli muistuttaa, että lukion ei tarvitse olla pakkopullaa, vaan pienillä asioilla saa opiskelusta hauskaa. Yksi tapa on löytää opiskeluun motivoituneita kavereita, joiden kanssa voi lähteä kirjastoon, jakaa muistiinpanoja tai kerrata yhdessä kokeeseen.

Avainsanat: Lukio
Kenelle: Opiskelijat


Lue seuraavaksi

Digitaalisuus opiskelussa

Monipuolisempaan opiskeluun