Uuden opetussuunnitelman toteuttamisessa on jätetty paljon asioita kuntien itsensä päätettäväksi. Se näkyy esimerkiksi vaihteluina lukuvuosiarvioinnissa: osa kunnista antaa numerotodistuksen jo 4. luokalla ja toisissa kunnissa ensimmäiset numerot saadaan vasta yläasteella. Kysyimme näkemyksiä arviointiasiaan alakoulun opettajalta Tuula Nissiseltä.

– Joissakin kunnissa arviointikeskustelut ovat pakollisia väliarvioinnin yhteydessä, osassa kunnissa ope saa itse valita. Mitä tiukemmat kriteerit ja ohjeistukset kunta on tehnyt, sitä työläämpää arviointi on. Valitettavasti, Nissinen toteaa.

– Olen ollut alusta saakka Laukaan kunnan OPS-johtoryhmässä. Aloiteltiin jo monta vuotta sitten koulutuksilla ja opetussuunnitelman työversioiden lukemisella. Olin mukana tekemässä Laukaan kunnan OPSin yleistä osuutta, liikuntaa ja arviointia. Valitsin arvioinnin tärkeäksi teemaksi, koska ajattelin sen olevan selkein kokonaisuus ei-oppiaine-osuuksista. Mutta väärässä olin, Nissinen jatkaa.

– Arviointiryhmä teki YouTube-videon, josta selviää hyvin, mitä kaikkea arvioinnin pitäisi olla: jatkuvaa, oppimista edistävää, vuorovaikutteista, yksilöllistä, monipuolista, oppilaiden omien tavoitteiden asettelua. Itsearviointi ja vertaisarviointi ovat avainasemassa. Itse kehittelin ekaluokkalaisilleni ”Minä itse”-vihkon, jota täytämme joka perjantai. Oppilaat pohtivat omaa oppimistaan viikon aikana, mutta vähitellen siihen saadaan myös kavereiden arvioita. Enää se malli ei käy, että ope pitää kokeen ja huomioi tuntiaktiivisuuden numeroa antaessaan. Arvioinnin pitää olla monipuolista ja näkyvää. Pelkät Wilma-merkinnät eivät oikein tee siitä näkyvää. Oppilaiden itsearviointilomakkeet ja omat vihot, joihin suunnitellaan töitä tai kirjataan työvaiheita ja lopputuloksia, nousevat isoon rooliin, Nissinen kuvailee.

Mono-opinnot eli monialaiset oppimiskokonaisuudet ovat iso osa uutta opetussuunnitelmaa. Jokaisella oppilaalla on oikeus vähintään yhteen mono-kokonaisuuteen lukuvuodessa. Kokonaisuuden laajuus on vähintään niin iso kuin oppilaalla on tunteja viikossa. Nissilän mukaan oppilaat saavat itse osallistua aktiivisesti mono-opintojen suunnitteluun, tavoitteiden asetteluun ja arviointiin.

– Ainakin Sanoma Pron Vaikuttaja-sarjassa on mielestäni ideoita tällaisiin kokonaisuuksiin, Nissilä kommentoi.

– Eräs alakoulun enkunope esitteli meidän vesossa enkun opiskeluun tekemäänsä arviointia. Hänen aloituksensa kiinnitti minun huomioni: ” Käytän kolmea eri kirjasarjaa: Wow, Let´s go ja tämä aivan uusi Go for it. Niissä kaikissa on tosi hyviä itsearviointilomakkeita valmiina. Myös vanhempien sarjojen opeoppaista löytyy lomakkeita. Käyttäkää niitä.” Eli kaikki, mikä on opelle valmiina, on tosi hyvä juttu. Meidän arviointiryhmä teki valmiita muokattavia itsearviointipohjia ja arviointikriteeristöjä muille. Opet olivat tosi tyytyväisiä, hän kertoo.

Mitä olen oppinut?

Nissilän mukaan uuden OPSin mukainen arviointi on äärimmäisen mielenkiintoista, kun löytää sen punaisen langan: yksilöllistä, oppimista edistävää ja monipuolista.

– Tarkoitus ei saa olla se, että ope keskittyy Wilma-merkintöihin ja muihin lappusiin eikä ehdi enää huomaamaan yksilöä. Mieluummin niin, että oppilas otetaan mukaan arvioimaan sitä kaikkea, mitä luokassa tapahtuu. Open on pakko valita ne välineet, jotka sopivat hänelle itselleen ja opettamalleen luokalle. Mutta jokaisen on pakko uudistua! Vanhalla arviointimenetelmällä ei voi jatkaa.