3

Kombo

Kombo yläkoulun B1-ruotsiin

Sarjan esittely

Kombo täydentää ruotsin opintoja

Kombo on  B1-ruotsin oppikirja, joka sopii ruotsinopintoihin aiemmasta kirjasarjasta riippumatta. Aineisto on suunnattu yhdeksännelle luokalle erityisesti niille kunnille, joissa B1-ruotsia opiskellaan 7-8 vuosiviikkotuntia. Kirja sopii myös ammatillisiin opintoihin sekä nivelvaiheen opintoihin yläkoulun ja toisen asteen opintojen välissä. Tiivis paketti on myös loistava apu omatoimiseen ruotsin perusteiden kertaukseen.

Kombo kertaa peruskoulussa opittuja asioita painottaen vahvasti suullista osaamista ja uskallusta käyttää ruotsin kieltä eri arkitilanteissa. Keskeinen kielioppi on esitetty selkeinä tiivistelminä ja rakenteita kerrataan dialogien, tekstien ja monipuolisten tehtävien avulla. Tekstit ja tehtävät ovat samassa niteessä, minkä ansiosta eteneminen aihealueen sisällä on loogista ja helppoa. Eritasoiset tehtävät tukevat eriyttämistä. Kirjan osioista opettaja voi valita sopivimmat koulun tuntijaon ja ryhmän kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Kirjassa on kuusi lukua, joissa käsitellään mm. kahvilakulttuuria, vapaa-aikaa, hyvinvointia, työelämää, ajankäyttöä ja raha-asioita.


 

Kombo -sarjan vahvuudet

  • Ohjaa elävään kielenkäyttöön erilaisissa tutuissa arkitilanteissa.
  • Harjoittelun ytimessä suullinen kielitaito sekä puheen ja tekstin ymmärtäminen.
  • Sanasto ja rakenteet esitellään selkeinä kokonaisuuksina, mikä tukee itsenäistä opiskelua.
  • Eriyttäminen onnistuu monipuolisten tehtävien avulla ja lisäharjoituksia on myös opettajan lisämateriaalissa.
  • Jokaisen luvun sisältö on suunniteltu niin, että tärkeimmät asiat käydään läpi koulun tuntijaosta riippumatta.

Tekijät

Martin Appel, Anna Lötjönen, Olli Määttä, Olli-Pekka Salo ja Kirsi Wallinheimo

Kaikki opettajan digimateriaalit nyt samassa paketissa

Yksinkertaistimme opettajan digimateriaalien hankintaa ja hinnoittelua. Saat kaikki oppimateriaalisarjaan sisältyvät opettajan digimateriaalit käyttöösi yhdellä lisenssillä.

Kombon opettajan digimateriaalien lisenssiin sisältyvät:

  • digiopetusmateriaali
  • Kompassi-digikokeet
  • tulostettavat kokeet
  • äänitiedostot.

​Tilaa opettajan digimateriaali suoraan välittäjältä tai sähköpostitse asiakaspalvelustamme (asiakaspalvelu@sanomapro.fi).

Tutustu käyttäjäetuihin ja hinnastoon »

Painetut materiaalit

Kombon sisältö on yhdessä niteessä, mikä tekee käytöstä helppoa. Opiskeltavat asiat seuraavat toisiaan loogisessa järjestyksessä ja selkeä ulkoasu helpottaa sisältöjen hahmottamista.  Opettajan tulostettavat lisämateriaalit ovat pdf-muodossa Sanoma Pro Kampuksessa.

Digitaaliset materiaalit

Digiopetusmateriaali sisältää runsaan materiaalipankin opetuksen tarpeisiin. Se mukailee painetun kirjan rakennetta ja ulkonäköä, ja se sisältää kaikki ratkaisut vaiheistettuina sekä kaikki materiaaliin liittyvät videot ja äänitteet.

Kombo Digikirja sisältää painetun kirjan sisällöt sähköisessä muodossa. Äänet ja videot sisältyvät digikirjaan ja digikirjan suorituksista jää tieto Ohjaamoon. Ohjaamo-palvelusta opettaja pystyy helposti näkemään oppilaskohtaiset suoritukset ja seuraamaan oppilaan etenemistä.

Kompassi-digikokeissa opettaja voi koota kokeen eritasoisista tehtävistä laajasta tehtäväpankista ja muokata niitä tarpeen mukaan. Myös omien kysymysten laatiminen on mahdollista valmiita tehtäväpohjia hyödyntäen.

Sanastosovellus on täysin maksuton mobiilisovellus, joka sisältää kirjan aakkosellisen sanaston. Lisäksi lukukohtaisia sanoja ja fraaseja voi harjoitella sovelluksen kääntökorttien avulla missä ja milloin vain.

Arttu-sovellus herättää kirjan sivut henkiin

Arttu-sovellus on maksuton mobiilisovellus, joka muuttaa kirjan videot ja äänet eläviksi. Sovelluksella osoitetaan sivua, jossa on lisättyä sisältöä, ja joka sitten käynnistyy oppilaan mobiililaitteessa.

Tutustu digitaalisiin tuotteisiin

Kombo-tuoteperheeseen kuuluu Kompassi-digikokeet, Arttu-sovellus, Ohjaamo-arviointityökalu sekä sanastosovellus.